Body count -räppäri muistelee, kuinka päätyi mukaan paljon parjatulle Black Sabbath -albumille 90-luvun puolivälissä

17.2.2019 14:05

Body Count -yhtyeestä tuttu Ice-T on muistellut Kerrangille myöntämässääm haastattelussa, kuinka oikein päätyi mukaan Black Sabbathin vuoden 1995 Forbidden-albumille. Kyseistä lättyähän pidetään yleisesti yhtyeen historian heikoimpana esityksenä, eivätkä monet faneista, soittajista nyt puhumattakaan, olleet täysin vakuuttuneita räppärin mukanaolosta heavy metal -legendan uutuusalbumilla.

”Ernie C:tä pyydettiin osatuottamaan levy. Hän soitti minulle ja kysyi: ’Yo, he haluavat sinut Illusion Of Power -nimiselle biisille”, mies kertoo. ”Olin, että ’Mitä?’ Hän sanoi: ’Teen nyt yhden jutun selväksi: Black Sabbath ei tee duettoja, he eivät yleensä ota ulkopuolisia mukaan juttuihinsa.’ Niinpä biisi lähetettiin minulle, en siis varsinaisesti äänittänyt heidän kanssaan. Menin studioon ja laitoin vokaalini nauhalle, mutta se on silti osa historiaa ja nostan heille hattua meidän mukaan ottamisesta.”

Ozzy Osbournea räppäri ei ole tavannut, mutta sanoo kasvaneensa tämän musiikin parissa ja pitävänsä Pimeyden prinssiä ehtana legendana. Tästä päädyttiinkin siihen, kuinka Slayer kutsui miehen osallistumaan Judgment Night -elokuvan soundtrackille, jolla rock- ja rap-maailman suuret nimet yhdistelivät voimiaan.

”Se oli siistiä, koska he ensinnäkin valitsivat minut, luultavasti siksi, koska olin aina puhunut siitä kuinka paljon pidämme Slayerista ja tunsin tuottaja Rick Rubinin hip hop -ympyröistä. Kaikki olivat siistejä tyyppejä – he olivat iloisia että olin messissä. Se oli mielenkiintoista jo siksikin, että monet valkoisen ylivallan kannattajat samaistuivat Slayeriin. Juttu on kuitenkin niin, että Slayer saattaa laulaa välillä Saatanasta, mutta he eivät ole siinä paskassa lainkaan mukana, joten he sanoivat: ’Yo, haluamme duunata jotain Ice-T:n kanssa ja heittää jakoavaimen rasismipaskan rattaisiin.'”

Ice-T:ltä tiedusteltiin myös, kuinka ironisena hän pitää sitä, että Cop Killer -kappaleesta tunnettu mies on näytellyt poliisia jo 20 vuoden ajan Kova laki: Erikoisyksikkö -sarjassa.

”Et voi olla näyttelijä jos näyttelet itseäsi. Sinun täytyy näytellä jotakin erilaista tai et edes näyttele”, mies pohdiskelee. ”Ensimmäinen roolini oli New Jack Cityssä, jossa näyttelin kyttää. Se oli todella vaikeaa, koska olin noihin aikoihin julkaisemassa albumia nimeltään Original Gangster, mutta ihmiset rakastivat sitä. On hauskaa laulaa Cop Killeriä lavalla ja sanoa: ’Poliisit voivat haistaa vitun’. Kun laulan sen keikalla, sanon: ’Näyttelen yhtä, mutta he voivat siitä huolimatta pussata persettäni.’ Asenteeni poliisia kohtaan ei ole kuitenkaan muuttunut. En vihaa kyttiä, vihaan väkivaltaisia kyttiä. En vihaa ihmisiä, vihaan rasisteja.”

Lisää luettavaa