Brian May paljastaa uusia yksityiskohtia Freddie Mercuryn viimeisistä päivistä haastattelussa, joka sai kitaristin itsensä raivon partaalle

22.5.2017 21:00

Queen-kitaristi Brian May kuvailee The Sunday Times -lehdelle myöntämässään haastattelussa, millaista tuhoa aids ehti aiheuttaa Freddie Mercuryn kehossa ennen laulajalegendan kuolemaa. Daily Telegraphin lainaama May paljastaa keskustelun aikana muun muassa, että suurin osa Mercuryn toisesta jalasta jouduttiin amputoimaan taudin edetessä.

”Ongelma oli itse asiassa hänen jalkansa, josta oli traagisesti vain vähän jäljellä”, May muistelee. ”Kerran hän näytti sen meille illallisella. Hän sanoi ’Voi Brian, olen pahoillani että järkytin sinua näyttämällä tämän.’ Vastasin, että ’En ole järkyttynyt Freddie, paitsi tajutessani kuinka paljon joudut sietämään tuota hirvittävää tuskaa.'”

May mainitsee myös, kuinka aidsiin tepsivät lääkkeet tulivat käyttöön Mercuryn kannalta juuri ratkaisevan verran liian myöhään.

”Hän missasi ne vain muutamalla kuukaudella. Mikäli kaikki olisi tapahtunut vain hieman myöhemmin, olen varma että hän olisi keskuudessamme vielä tänäkin päivänä.”

May ei kuitenkaan ole ollut lainkaan tyytyväinen lehden haastattelunsa pohjalta julkaisemaan juttuun ja mies onkin teilannut sen verkkosivuillaan melkoisen kovin sanoin. Kitaristilegenda luuli nimittäin jutun käsittelevän hänen huolella vaalimaansa Queen in 3-D -kirjaprojektia, eikä suinkaan pelkkiä mehukkaita paljastuksia yhtyeen villeistä vuosista.

”Tämä nainen tuli talooni, esiintyi fanina ja aikoi kirjoittaa jutun kirjasta kuten sovittua, mutta kirjoittikin sitten tälläistä säälittävän sensaatiohakuista hölynpölyä.  Olen vihainen ja minua kuvottaa.”

”Käytin yli kaksi vuotta koostaakseni tämän ensimmäistä laatuaan olevan kirjan – biografian yhtyeen sisäpiiristä kuvitettuna omilla kuvillani ja 3d:nä – varustettuna mahtavalla katselulaitteella, joka herättää ne kolmiulotteisina eloon. Se on rehellinen, menee syvälle, mutta on myös sivistynyt sekä arvokas (niin minulle on kerrottu!), mutta kukaan, joka tätä amatöörimäistä journalistista opportunismia lukee, ei saa sitä tietää.”

Lisää luettavaa