Tuu tänne – Brooklyn Sound -ilmaisiltamassa tarjolla väkevää indietä meiltä ja maailmalta

Helsingin pysähdys on osa jenkkibändi Syvian viiden kaupungin Pohjoismaiden-kiertuetta.
Jaa Facebookissa
Cats Of Transnistrian esikoinen syntyy 18.3. Kuva: Eetu Maaranen
Cats Of Transnistrian esikoinen syntyy 18.3. Kuva: Eetu Maaranen
Helsingin Bar Loosessa tunnelmoidaan tiistaina 23.2. Brooklyn Sound -nimisen minifestarin merkeissä. Kyseessä on pääkaupunkimme ohella Tukholmassa, Göteborgissa, Oslossa ja Bergenissä kiertävä konsepti, jonka pääesiintyjänä nähdään kullakin pysäkillä brooklyniläinen electrorock-yhtye Syvia.

Suomen visiitillä Syviaa ennen lavalle nousee sangen kiinnostava ryhmä meikäläisiä tekijöitä. Tämän kylän pojista ja tytöistä mukana ovat maaliskuussa Divine-nimisen debyyttialbuminsa julkaiseva Cats of Transnistria, iki-ihana Teksti-TV 666, psyke-stonerpumppu Kaleidobolt sekä soolotuotantonsa ohella Reginastakin tutuksi käynyt Iisa, tällä kertaa duo-muotoisesti esiintyen. Mikä parasta: meininkeihin mukaan päästäkseen ei tarvitse maksaa latin latia.

Ensi viikko on hyvä viikko pääkaupunkiseudulla liikkuville kotimaisen indien ystäville muutenkin. Helmikuun 26.–27. päivinä järjestetään myös Big City Nights -klubifestivaali Helsingin Ääniwallissa.