Bruce Dickinson kommentoi Shanghaissa lavalla Iron Maidenin Kiinan-keikkojen sensuroimista

29.4.2016 05:13

Kiinan tiukka kulttuuripolitiikka aiheutti jälleen keskustelua aiemmin tällä viikolla, kun tieto kiiri, että Iron Maidenin show joutui Pekingin-keikalla sensuurin kohteeksi. Powerslaven sanoituksia piti muuttaa, Ison-Britannian lippua ei saanut heiluttaa lavalla, tuhmaa f-sanaa ei saanut sanoa ja niin edespäin.

Kun Maidenin karavaani oli edennyt kolme päivää sitten Shanghaihin saakka, alkoi Bruce Dickinson ilmeisesti olla tilanteesta vähän käärmeissään. Pekingissä laulaja ei kommentoinut rajoituksia sen kummemmin, mutta Shanghaissa mies katsoi parhaaksi sanoa pari sanaa.

”On hienoa olla täällä tänään. On hienoa olla Kiinassa tänään, voi pojat. Repäisimme kunnolla Pekingissä ja ajattelimme, että jahas, sehän meni vähän vakavaksi”, Bruce aloitti Blabbermouthin mukaan.

”Meille kerrottiin pari sääntöä, ja meidän tavallaan täytyi pysyä sääntöjen puitteissa, ymmärrättehän? Ei saa esimerkiksi kiroilla lainkaan. Yhtä toistakaan juttua ei saa tehdä, katsotaanpa jos huomaatte sen tässä myöhemmin.”

Seuraavaksi Bruce laittoi hivenen riidanhaastovaihetta päälle jättämällä kuuliaisesti kirosanat puheestaan pois mutta muodostaen sanat huulillaan niin selkeästi, että hölmömpikin videoscreenin seuraaja ymmärsi, mistä puhuttiin.

”Mutta emme me oikeasti välitä (paskaakaan) tuollaisesta, koska, tiedättekös, kaikkein tärkeintä on musiikki ja se, että me kaikki olemme täällä tänään. Ja aiomme pitää (ihan vitun) hauskaa.”

Bruce jatkoi manaamalla rajoituksia, jotka kielsivät Maidenia käyttämästä pyroefektejä show’ssaan.

Kiinassa konsertoineet rockbändit ovat aiemminkin kertoneet rajoituksista, joita maan kulttuuriministeriö on heille asettanut. Esimerkiksi Metallica joutui jättämään Master of Puppetsin pois setistään liian arveluttavana. Rock on vakava asia, ihmiset.

Lisää luettavaa