Bruce Dickinson vaihteeksi lauluhommissa – Iron Maidenin uusi single kuultavissa

14.8.2015 09:58

Iron Maiden julkaisee The Book Of Souls -albuminsa 4. syyskuuta.

Peräti 92-minuuttiselta pitkäsoitolta on nyt lohkaistu kuultavaksi ensimmäinen single Speed Of Light. Sen pariin pääsee tuossa alla.

Iron Maiden nauhoitti albumin viime vuoden lopulla Pariisissa tuottaja Kevin Shirleyn kanssa. Levyn julkaisua lykättiin, sillä Bruce Dickinson kävi alkuvuodesta läpi rankat syöpähoidot. Mies on nyt tervehtynyt ja brittiyhtye lähtee maailmankiertueelle ensi vuoden alkupuolella.

Seuraavassa Soundissa lisää Maiden-asiaa.

Lisää luettavaa