Bruce Springsteen soitti Obaman hallinnolle yksityisen jäähyväiskonsertin – omisti yleisölleen asiaankuuluvan kappaleen

19.1.2017 17:02

Barack Obaman presidenttikausi on aivan pian taputeltu, ja presidenttiä saatellaan elämässä eteenpäin varsin nimekkäin seremonioin. Vuodenvaihteessa valkoisessa talossa juhlivat niin Paul McCartney, Jerry Seinfeld, Beyonce, Jay Z, Solange kuin Chance the Rapperkin, ja 12.1. Bruce Springsteen esitti presidentille sekä tämän taustajoukoille oman yksityiskeikan. Asiasta uutisoi Rolling Stone.

Pomo esitti noin 250-henkiselle yleisölle 15 kappaletta, muun muassa kuulijoille omistetun Tougher Than the Rest -biisin yhdessä vaimonsa Patti Scialfan kanssa. Kappaleella viitattiin tietenkin siihen, miten paljon vaikeuksia Obama taustajoukkoineen joutui selvittämään painiessaan republikaanienemmistöisen Yhdysvaltain kongressin kanssa.

Keikan jälkeen Obama kiitteli Springsteeniä tämän pitkäaikaisesta kannustuksesta. ”Hän on ollut apunamme jo jonkun aikaa esittäen musiikkiaan ja osoittaen tukeaan”, Obama sanoi. Kaksi kuukautta sitten Obama myönsi Springsteenille Presidentin vapausmitalin.

Springsteenin Valkoisen talon -setti on listattu kokonaisuudessaan alle:

Working on the Highway
Growin’ Up
My Hometown
My Father’s House
The Wish
Thunder Road
The Promised Land
Born in the U.S.A.
Devils & Dust
Tougher Than the Rest
If I Should Fall Behind
The Ghost of Tom Joad
Long Walk Home
Dancing in the Dark
Land of Hope and Dreams

Lisää luettavaa