Chester Bennington Linkin Parkin uudesta, entistä popimmasta tyylisuunnasta: ”Tiesimme monen järkyttyvän”

21.3.2017 14:34

Metallia konemusiikki- ja hip hop-elementteihin jo debyyttilevy Hybrid Theoryllä (2000) yhdistellyt Linkin Park pudotti hiljattain monet fanit täydellisesti yllättäneen singlen Heavy, joka esitteli yhtyeen täysin metallista ja rockista riisutun, yhä enemmän koneisiin ja poppiin nojaavan soundin. Sama linja jatkui myös toisella singlellä Battle Symphony, joten rokkia kaipaavat fanit jäänevät nuolemaan näppejään, kun uusi One More Light -levy julkaistaan toukokuussa.

Laulaja Chester Bennington kertoo RockSoundin haastattelussa yhtyeen ottaneen tietoisen riskin eikä ole yllättynyt, että kaikki fanit eivät ole nielleet muuttunutta soundia täysin purematta. Riskinotto on kuitenkin kuulunut Linkin Parkin tyyliin alusta alkaen.

– Kunhan biisit vain ovat hyviä, sen pitäisi olla ainoa asia, jolla on merkitystä. Haluamme haastaa itseämme. Jos teemme kasan surkeita pop-biisejä, olemme astuneet harhaan. Jos teemme kasan surkeita metallibiisejä, olemme myös astuneet harhaan. Tyylillä ei ole väliä, kunhan olemme rehellisiä itsellemme ja vuodatamme musiikkiin sydänveremme ja sielumme, Bennington toteaa.

– Tiesimme monen järkyttyvän ja arvelimme monen ihmettelevän, mitä ”minun bändilleni” on tapahtunut. Mutta meillä on vahva luotto itseemme ja pystymme ottamaan kaiken palautteen vastaan. Olemme vain liian luovia jäädäksemme yhteen lokeroon ja luottaa yhteen temppuun. Haluamme leikitellä paletilla ja kasvattaa kykyjämme esiintyjinä ja säveltäjinä ja sen me teimme tällä levyllä.

Linkin Parkin uusi tyyli, joka lähentelee pitkälti sitä soundia joka juuri nyt jyllää radiosoittolistoilla ja Spotifyn kuunnelluimpien biisien tyyliä, on kieltämättä mielenkiintoinen suunnanmuutos, kun ottaa huomioon, että vielä pari vuotta sitten Mike Shinoda kritisoi tiettyjä kollegoitaan siitä, että nämä ovat ”uhranneet itsensä kaupallisuuden alttarilla” ja miten radiossa ”kaikki bändit kuulostavat suunnilleen Disneyn mainoksilta”. Lieköhän Shinoda enää samaa mieltä?

Lisää luettavaa