David Gilmourin Live at Pompeii nähdään syksyllä valkokankailla myös Suomessa

Konserttitaltiointi julkaistaan kertaluonteisen teatterikierroksen jälkeen myös dvd:nä ja blu-rayna.
26.7.2017 17:16

Pink Floyd kuvasi vuonna 1971 klassisen Live at Pompeii -konserttielokuvan Pompejin amfiteatterissa. Kesällä 2016 kitaristi David Gilmour teki paluun samoihin maisemiin soolokiertueensa merkeissä ja tällä kertaa paikalle päästettiin myös yleisöä spektaakkelia seuraamaan.

Myös viime vuoden konsertti taltioitiin ja se esitetään maailmanlaajuisesti elokuvateattereissa 13. syyskuuta. Ainutkertaisesta konserttielokuvasta pääsee nauttimaan myös Suomessa event cinema -esityksenä isolta valkokankaalta, lisätietoa mukana olevista teattereista ja lipuista löydät tämän linkin takaa.

Mikäli teatteriesitys syystä tai toisesta menee kuitenkin sivu suun, ei hätää: David Gilmour Live at Pompeii julkaistaan myös dvd:nä sekä blu-rayna 29. syyskuuta. Tässä paketissa on mukana lisäksi Pompeii Then and Now -dokumentti sekä muuta bonusmateriaalia Gilmourin soolokiertueelta vuosilta 2015 ja 2016.

Lisää luettavaa