Deftones yhteistyöhön kalifornialaispanimon kanssa – tuloksena Phantom Bride -olut

29.9.2016 19:00

Oluet kuuluvat nykypäivänä lähes bändin kuin bändin oheistuotevalikoimaan siinä missä paidat, liput ja hihamerkit. Kalifornialainen Deftones liittyy myös oman juomansa lanseeranneiden yhtyeiden joukkoon omalla Phantom Bride India Pale Alellaan.

Yhteistyössä San Diegossa sijaitsevan Belching Beaver (suomeksi röyhtäilevä majava) -panimon kanssa pantu IPA sisältää Mosaic, Amarillo, Simcoe, ja Citra humaloita. Yhdistelmä on laulaja Chino Morenon itsensä valikoima.

– Suurena oluttuntijana olin etuoikeutettu saadessani vaikuttaa oluen makuun ja tehdä panimon kanssa yhteistyötä. Lopputuloksena onkin olut, joka pärjää vertailussa mille tahansa suosikilleni. Hyvää kamaa! Moreno hehkuttaa.

Nimensä olut on saanut yhtyeen tuoreimman Gore-albumin viimeisimmän singlekappaleen mukaan.

Lisää luettavaa