Ehkä paras musiikkielokuva ja soundtrack ikinä – High Fidelityllä oli silmät avaava vaikutus

15.1.2015 11:23

Hero-tv-kanava teki keskiviikkoiltana pienen kulttuuriteon: se näytti vahvasti musiikkipainotteisen elokuvan nimeltä Uskollinen äänentoisto (2000). Aikoinaan elokuvateatterissa nähtynä John Cusackin tähdittämä leffa oli vakuuttava, mutta eräässä läntisen Uudenmaan pikkutaajamassa eläneeseen parikymppiseen nuoreen mieheen elokuvan tarina oli vaikuttanut jo aiemmin.

Uskollinen äänentoisto (alkuperäiseltä nimeltään High Fidelity) perustuu brittikirjailija Nick Hornbyn samannimiseen vuonna 1995 julkaistuun romaaniin. Edellä mainittu nuori mies luki tuon romaanin ahmien yhdessä päivässä joitain vuosia ennen elokuvan ensi-iltaa.

Elokuva ei (tietenkään) ollut yhtä hyvä kuin kirja, mutta sen ääniraita herätti vahvoja reaktioita. Mukana oli paljon musiikkia, joka ei ollut tuolloin muun muassa Radioheadia, Kentiä, Egotrippiä, Lemonatoria ja Don Huonoja suurkuluttaneelle nuorelle herralle ennalta lainkaan tuttua.

Yhdessä kohtauksessa päähahmo Rob laittaa levykaupassaan soimaan The Beta Bandin The Three EP’s -levyn ja ilmoittaa Dick-nimiselle työntekijälleen aikovansa myydä viisi kappaletta tuota levyä. Levyä myytiin tuon kohtauksen myötä ympäri maailmaa varmasti ainakin hieman enemmän. Länsiuusmaalainen kloppi hankki levyn vain ja ainoastaan tuon Dry The Rain -kappaleen säestämän kohtauksen vuoksi.

Moni soundtrackin kappaleista on sementoinut asemansa omakohtaisina ikuisuussuosikkeina, ja tutustuttipa tuo ääniraita muun muassa herraan nimeltä Bill Callahan. Mitä kaikkea tuo yksi kaikkien aikojen soundtrackeista sitten sisälsikään? Alla katsaus High Fidelityn uljaaseen äänimaisemaan.

13th Floor Elevators – You’re Gonna Miss Me

The Kinks – Ev’rybody’s Gonna Be Happy

John Wesley Harding – I’m Wrong About Everything

The Velvet Underground – Oh! Sweet Nuthin’

Love – Always See Your Face

Bob Dylan – Most Of The Time

Sheila Nicholls – Fallen For You

The Beta Band ­– Dry The Rain

Elvis Costello & The Attractions – Shipbuilding

Smog – Cold Blooded Old Times

Jack Black – Let’s Get It On

Stereolab – Le Boob Oscillator

Royal Trux – The Inside Game

The Velvet Underground – Who Loves The Sun

Stevie Wonder – I Believe (When I Fall In Love It Will Be Forever)

Ja tässä vielä lopuksi yksi elokuvahistorian vakavahenkisimpiä, verisimpiä ja raaimpia väkivaltakohtauksia.

Lisää luettavaa