Eipä tiennyt Kai Hahdon mummo, millaisen tempun teki, kun osti pojalle Iron Maidenin levyn

26.4.2019 10:39

Onko viimeisin Soundi-lehti otettu jo haltuun? Siinähän on mukana taas kaikenlaista juttua Ismo Alangosta Bad Religioniin ja Veronica Maggioon. Kertoopa Nightwishista, Wintersunista ja Swallow the Sunista tuttu rumpali Kai Hahtokin asioita elämästään ja urastaan.

Timo Isoahon toimittamassa haastattelussa käydään läpi tietysti Hahdon omien bändien vaiheita, mutta mukaan mahtuu myös tarinaa miehen musiikkiharrastuksen lähtökohdista. Iron Maidenhan se siellä taustalla lymyilee, ja ilahduttavasti musiikkiura vei Hahdon myöhemmin kosketuksiin lapsuuden sankareiden kanssa. Ja näin kaikki tapahtui:

Iron Maiden on kaikkien aikojen suosikkibändisi. Miten sinusta tuli Eddien opetuslapsi?

– Kun olin 8-vuotias, mummoni osti minulle Killersin ja sehän vei saman tien mennessään. Mummoni oli mahtava tyyppi ja hän hankki minulle monia muitakin hevilevyjä ja ompeli merkkejä rässiliiviini. Vaasassa sai kieltämättä osakseen kummastelevia ”mikäs tyyppi tuo on” -tuijotuksia, kun tallusteli ympäriinsä vaahtosammuttimen kokoisena Maidenin selkälipussa… Siitä puheen ollen: bändin visuaalisuus oli tietenkin tärkeä juttu ja jos miettii vaikka The Number Of The Beastin kantta, niin jumankauta sentään, miten hienolta se näyttää edelleen!

Piece of Mind (1983) oli myös aikamoinen niitti. Nicko McBrainista oli tullut bändin rumpali ja levy käynnistyi Where Eagles Daren fillillä. Meikäläinen oli lopullisesti myyty eikä paluuta ole ollut.

Viime toukokuun lopulla tapahtui mielenkiintoisia asioita. Joku voisi jopa puhua ympyrän sulkeutumisesta.

– Maidenilla oli Helsingissä kaksi keikkaa. Olin sitten hotellihuoneessa ensimmäisen vedon jälkeisenä aamuna, kun sain yllättäen soiton oudosta numerosta. Päätin vastata ja sieltähän alkoi tulla kaverillista tarinaa. Ihmettelin hetken, että mikähän tyyppi tämä nyt on. Sitten tajusin, että hemmetti soikoon, sehän on Nicko McBrain… Seuraavaksi mielessä toki käväisi se piilokameravaihtoehtokin.

– Nicko kysyi, että lähdenkö sumpille. Lähdin, ja kohta sitä istuskeltiin kahvilassa juttelemassa niitä ja näitä. Ehkä siisteintä koko Maiden-hommassa onkin juuri yhtyeen maanläheisyys ja leppoisuus. Esimerkiksi Nicko ja Steve ovat käsittämättömän mukavia tyyppejä ja sellaisina aivan parhaita esikuvia kenelle tahansa!

Lue koko haastattelu Soundista 4/19.

Lisää luettavaa