Elokuussa 1972 nuori Bruce Springsteen soitti ensimmäisen keikkansa levyttävänä artistina – tässä videokuvaa paikan päältä

26.5.2016 10:44

Olipa kerran sellainenkin aika, kun Bruce Springsteen oli parikymppinen muusikonalku, joka haki laajempaa huomiota T.Rexin, Eaglesin, Neil Youngin ja sellaisten tähdittämillä musiikkimarkkinoilla. 10. elokuuta 1972 tämä ”lupaava nuori kyky”, kuten keikkabuukkaaja Sam Hood alempana häntä kuvailee, nousi lavalle Max’s Kansas City -yökerhossa New Yorkissa saatuaan pestin Dave Van Ronkin ja Doris Abrahamsin lämmittelijäksi. Yleisö sai vähän esimakua siitä, mitä tuleman piti.

Keikka oli Springsteenin ensimmäinen, mitä hän teki päästyään Columbia Recordsin artistiksi. Brucen debyyttialbumi Greetings from Asbury Park, N.J. tosin julkaistiin vasta seuraavana vuonna. Konsertin ensimmäinen ja viimeinen kappale on ladattu jälkipolvien ihmeteltäviksi YouTubeen, joten katsopa alta, millaisista lähtökohdista tämä päälle 120 miljoonaa levyä myynyt ja 20 Grammy-pystiä voittanut rock-ikoni lähti liikkeelle. Ainakin Bob Dylania taitaa olla diggailtu.

Lisää luettavaa