ELP- ja King Crimson -muusikko Greg Lake, 69, on kuollut

RIP Gregory Stuart Lake 10.11.1947 – 7.12.2016
8.12.2016 15:04

Emerson, Lake & Palmer -progetrion laulaja-basisti/kitaristina sekä King Crimsonin ensimmäisestä kokoonpanosta tunnettu Greg Lake kuoli syöpään 7. joulukuuta. Asiasta tiedotettiin ELP:n virallisilla Facebook-sivuilla.

Greg Lake oli King Crimsonin ensimmäisen kokoonpanon laulaja-basisti ja hän oli mukana yhtyeen kahdella ensimmäisellä levyllä, In The Court Of The Crimson Kingillä (1969) sekä In The Wake Of Poseidonilla (1970). Lake perusti myöhemmin kosketinsoittaja Keith Emersonin ja rumpali Carl Palmerin kanssa progressiivisen rockin ”supergroupin” Emerson, Lake & Palmerin, joka tunnettiin myös tuttavallisemmin ja lyhyemmin nimellä ELP.

Emerson, Lake & Palmer oli aktiivinen läpi 70-luvun, mutta hajosi vuonna 1979. Trio palasi yhteen 90-luvun alussa ja löi hanskat jälleen naulaan 1998. Tämän jälkeen yhtye teki lähinnä satunnaisia keikkoja, kuten 40-vuotisjuhlakonsertin Lontoossa 2010. Yhtyeen lopun sinetöi kuitenkin kosketinsoittaja Keith Emersonin itsemurha viime maaliskuussa.

Lisää luettavaa