Elton Johnin Etelä-Amerikan-kiertue päättyi ikävissä merkeissä – laulaja-lauluntekijä joutui teho-osastolle

25.4.2017 13:05

Sir Elton John on joutunut perumaan kaikki huhti- ja toukokuun esiintymisensä Las Vegasissa. Laulaja-lauluntekijän edustajat kertoivat People-lehdelle 70-vuotiaan muusikon joutuneen teho-osastolle palattuaan Etelä-Amerikan-kiertueeltaan viime viikolla.

”Elton John tuli erittäin huonovointiseksi paluulennollaan Chilestä. Hän vietti kaksi yötä teho-osastolla, jonka jälkeen hänen tilaansa valvottiin lauantaihin 22. huhtikuuta saakka. Nyt hän on kotonaan ja lepää”, Johnin tiedottaja kertoo.

Elton Johnin edustajien mukaan laulajaan iski harvinainen ja hengenvaarallinen bakteeritulehdus, joka saatiin kuitenkin taltutettua osaavan lääkintähenkilökunnan toimesta. Laulajan voinnin odotetaan palautuvan nopeasti entiselleen ja miehen palaavan konserttilavoille jälleen kesäkuun alussa, jolloin tämä esiintyy Englannin Twickenhamissa.

”Onnekseni minulla on mitä hienoimmat ja uskollisimmat fanit ja olen pahoillani, että joudun tuottamaan pettymyksen. Olen myös äärimmäisen kiitollinen lääkäreilleni, jotka tekijät hienoa työtä hoitaessaan minut kuntoon”, Elton John kommentoi.

Remembering an amazing audience, in Porto Alegre last week. Hope you had as much fun as I did! #EltonTour #Brazil

Henkilön Elton John (@eltonjohn) jakama julkaisu

Lisää luettavaa