Ensinäyttö: Sara tarttui vanhaan suomirock-hittiin, esittelyssä Tuukka Temosen ohjaama musiikkivideo

Kolkkoa musiikkia tarjolla syyspäivän ratoksi.
11.9.2017 12:00

Kasevan vuonna 1974 julkaisema Tyhjää nousee varsin korkealle kaikkien aikojen synkimpien kotimaisten rockbiisien listalla – sen tiesi Vesa-Matti Loirikin, joka taltioi kappaleesta oman versionsa Ivalo-coverlevylle vuonna 2006. Nyt lauluun on tarttunut vuorostaan Sara, joka tarjoaa aiheesta modernimman läpiluvun.

”Kasevan biisi valikoitui sillä, että se yhtye on kaikkien bändin jäsenten suosikki ja Tyhjää on ylivertainen helmi muutenkin loistavan materiaalin joukossa. Biisin teksti ja melodia sopivat Saran maailmaan, ja onpa yhtyeiden laulajien ulosantiakin verrattu toisiinsa monessa yhteydessä”, Saran keulakuva Joa Korhonen kertoo tiedotteessa.

Nyt Soundin sivuilla saa ensi-iltansa coveriin tehty video, jonka ohjauksesta vastaa nimimies Tuukka Temonen. Tarkasta esitys yläpuolelta. Uutta Sara-albumia voi odottaa saapuvaksi ensi keväänä, ja syksyn mittaan orkesterin voi nähdä keikalla 16.9. Jyväskylän Lutakossa, 23.9. Helsingin Bar Loosessa, 5.10. Tampereen Lost in Music -festareilla ja 7.10. Seinäjoen Rytmikorjaamolla.

Lisää luettavaa