90-luvulla aktiivisinta aikaansa – muun muassa kolme pitkäsoittoa – elänyt Motelli Skronkle ilahdutti fanejaan suuresti viime vuoden lopulla. Varsin hankalasti määriteltävän – hyvä niin! – populaarimusiikin äärellä viihtyvä tamperelaiskokoonpano nimittäin julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa 23 vuoteen. ”Äärimmäisen riisuttua voodoota” tarjoava Juna-levytys sai Soundissa ansaitusti täydet viisi tähteä. Nyt (siis tänään!) kannattaakin marssia Tampereen Klubille, jonka kunnianarvoisalle estradille Motelli Skronkle nousee – todella pitkästä aikaa.
– Lopetimme ”päätoimisen” Motelli Skronklen vuonna 1994, mutta ryhdyimme kuitenkin harvakseltaan keikkailemaan jo vuotta myöhemmin. Ei me silloin kauheasti funtsattu, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kehiteltiin siinä biisejäkin, mitä nyt luontevasti syntyi, mutta levyttämisestä ei muistaakseni puhuttu lainkaan. Oman studion kamoistakin luovuttiin pikku hiljaa. Aikaisemmat levymme julkaissut (Siekkareiden perustama) Seal On Velvetkin eli kohtalaista hiljaiseloa eikä hätistellyt eikä kärttänyt meiltä uutta kamaa.
– Sitten Peltsin (Markku Peltola 1956-2007) omien Ektro Records -virityksien myötä kehiin ilmestyi Ektron kippari Jussi Lehtisalo, joka houkutteli Skronklea uuden levyn tekoon. Ennen Peltsin kuolemaa ei kuitenkaan ehtinyt vielä tapahtua levyn suhteen mitään, koska joka miehellä oli suunnallaan hurjasti hommia ja toki Peltsin sairauskin verotti viime vuosina oman osansa yhteisistä energioista. Jussi jatkoi kuitenkin hiljaista painostustaan ja se tehosi siinä määrin, että vuonna 2012 saimme vihdoin laahattua luumme Petterin (Veli-Petteri Rajanti, laulu, kitara, basso) silloiseen kimppastudioon Helsingin Maunulassa. Siitähän se levyttäminen sitten pikku hiljaa lähti. Prosessi kesti kuitenkin todella kauan, koska joka äijällä oli edelleen omilla suunnillaan hurjasti hommia, kertoo Hannu Raatikainen (laulu, kitara, kielisoittimet, trumpetti, tuuba, kosketinsoittimet).
Miltä ajalta Juna-albumin kappaleet ovat ja mitkä ovat olleet niiden päällimmäisiä inspiraation lähteitä?
– Pöllö ja Totemi olivat muistaakseni ohjelmistossa jo aktiivikautenakin, mutta Pöllö ei vielä silloin suostunut asettumaan levytettävään muotoon. Pian ”lopettamisvuoden” jälkeen keikoille ilmestyivät Riemuvoitto ja Paratiisilinnut. Tarantellan tekstistä muistan, että se kirjoitettiin ylös Kaurismäen Oiva-hotellissa joskus 90-luvun lopulla, mutta keikoilla sitä alettiin soittaa vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Myös Juna, Lohikäärmeet, Polska, Tyrolin käki, Vittupää Teuvo, Nunnuka ja Kaksi koivua ilmestyivät vähitellen keikkasettiin vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana.
– Tässä vaiheessa haluaisin pointata Tuomas Luukkosen roolin tällä uudella levyllä. Häntä ei näy kuvissa, koska kelvollisia kuvia levytyskokoonpanosta ei tähän lähtöön ollut orkesterimme varastossa. Ja levyn etiketeistäkin jäi pois tarkka informaatio siitä, ketkä levyllä loppujen lopuksi soittavat. Painotankin tässä, että Tuomaksen kekseliäs ja pröystäilemätön kitarointi ynnä muu on sikaelimellinen osa uuden levymme soitannollista kudosta.
– Inspiraation lähteitä? Tämä ei ole helppoa! Ainakin nämä: ihmisen osa maailmassa, luonto, orkesterin sisäinen huumori, Euroopan yhdentyminen, yksi pöllö, kuva eräästä totemista, eräs ”Teuvo” ja halu kokeilla uusia juttuja.
– Levyn tekstit ovat peräisin noin kolmenkymmenen vuoden haarukalta ja siinä ajassa ehtii jo kokemaan kaikenlaista. Esimerkiksi pöllö, totemi ja ”Teuvo” on kohdattu luonnossa ja tapaamiset ovat olleet varsin vaikuttavia. Sen jälkeen hahmot ovat alkaneet elää aivan omaa elämäänsä yhtyeemme biiseissä.
– Muutama Junan biisi kuuluu myös Skronklen ns. Eurofolkers-kauteen, jolloin päätimme vaihtaa nimeä ja tehdä hurjasti rahaa kiertämällä kaikki EU:n osavaltiot soittaen kussakin vain sen omaa kansanmusiikkia. Idea ei kuitenkaan toteutunut aivan täydessä mitassaan ja nämäkin biisit alkoivat myöhemmin elää aivan omaa elämäänsä huolimatta mahtavasta eurofolk-taustastaan. Tällä hetkellä esimerkiksi Tarantella edustaa meille enemmän vertauskuvaa ”Onnelasta” kuin tutkimusmatkaa Italian kansanmusiikkiin. Polska puolestaan on (ilman sarvia ja hampaita) kuvaus lapsuutemme järvien ja merien kaisloista ja auringonlaskuista.
– Noina ”Eurofolkers-aikoina” vältimme myös desibelejä, esiinnyimme useimmiten istuviltamme, joskus jopa ilman vahvistimia ja pyysimme yleisönkin istumaan eteemme lattialle. Pudotimme rumpusetin yhteen rumpuun ja soitimme myös satumaisen hiljaa. Ehkä se oli vaihtelun halua, ehkä yritystä ymmärtää jotain – tai nöyrtymistä jonkin edessä.
Kertoisitko hieman enemmän kappaleesta Kuusitoista pientä lohikäärmettä?
– Biisi on hiukan sukua Susi-Untolle, joka löytyy meidän ensimmäiseltä levyltämme. Oltiin aika reippaina Tampereella ja edustajamme muun muassa poistettiin kerran voimakeinoin vahtimestarin kohtalaisen pitkän saalistusoperaation jälkeen kaupungintalon lehteriltä valtuuston kokouksesta hänen huudeltuaan sopimattomia valtuuston käsitellessä Puu-Tammelan purkamista. Mainittakoon, että bändin edustaja asusteli juuri silloin kyseisessä kaupunginosassa.
– Ylipäänsä biisi taitaa kertoa Skronklen elämänkaaren tai ainakin nuorten reilaajien elämän nälästä (vrt. myös Paratiisilinnut). Ihan lopussa taas tehdään kunniaa äideille. Ja Kallavedelle, jonka rannoilla Varonen (Esko, laulu, rummut, baritonitorvi) on nuoruutensa parhaat päivänsä viettänyt – siksi hän toimii myös tarinan todistusvoimaisena vokalistina.
Onko jatkossa luvassa keikkoja – siis ”enemmän” kuin viime vuosina?
– Pyrimme siihen, sillä yhteistä aikaa löytyisi jatkossa enemmän kuin vuosiin. Viime aikoina olemme esiintyneet vain pyydettäessä, mutta nyt meillä on ollut ajatus aktivoitua myös keikkamyynnin suhteen. Tai jopa niin, että joku suostuisi myymään meitä!