Ex-Skid Row -laulaja sanoo olleensa kateellinen Axl Roselle tämän napattua AC/DC-solistin pestin

2.7.2018 11:38

Skid Row’n riveissä maineeseen noussut Sebastian Bach kertoo tunteneensa suurta kateutta kuultuaan Axl Rosen tulleen valituksi Brian Johnsonin paikkaajaksi AC/DC:n keulilla.

Johnson joutui jättämään Rock or Bust -kiertueen reilu kaksi vuotta sitten kesken kuulo-ongelmien johdosta, jonka jälkeen australialaisjätti pestasi Rosen hoitamaan kiertueen viimeiset keikat loppuun. Jo 80-luvulta Guns N’ Roses laulajan kanssa hyvää pataa ollut Bach toteaa Rock Talk With Mitch Lafon -podcastille, että olisi voinut hypätä eikkadeikka-solistin saappaisiin aivan hyvin itsekin.

”Olin kateellinen siitä, etten saanut mahdollisuutta, koska pystyn laulamaan AC/DC:tä aika vitun hyvin itsekin — enkä nyt vain kehuskele”, mies vastaa kysymykseen, millaisia ajatuksia Rosen uusi aluevaltaus herätti tuoreeltaan. ”Aluksi olin siis, että ’perkele!’ Olin kateellinen. Mutta sitten tietenkin ymmärsin, miksi hän sai keikan. Ihmiset eivät enää tiedä kuinka lauletaan, se on kuoleva taidemuoto.”

Bach harmitteleekin uusien osaavien metal-solistien puutetta. ”Ehkä en ole vain kuullut hänestä, mutta missä on uusi Jeff Buckley? Missä on seuraava Steven Tyler? Okei, Greta Van Fleet — sieltä löytyy uusi Robert Plant. Mutta uusista oman tyylin omaavista heavy metal -laulajista on pulaa. Ellen sitten vain ole kuullut tapeeksi. En tiedä.”

Tässä vielä Bachin taidonnäytettä AC/DC-materiaalin parista:

Lisää luettavaa