Five Finger Death Punch -laulaja sekoili jälleen lavalla ja ilmoitti keikan jäävän viimeisekseen – siitäkös kitaristi hermostui somessa

Taas mennään.
15.6.2017 20:25

Päihdeongelmien kanssa viime aikoina painiskellut Five Finger Death Punch -solisti Ivan Moody ilmoitti pari päivää sitten yllättäen kesken yhtyeen Hollannin-keikan kyseisen shown jäävän miehen viimeiseksi orkesterin riveissä. Ilmoitus tuli mitä ilmeisemmin loppuyhtyeellekin yllätyksenä ja raporttien mukaan jäsenistö riiteli niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin oikein toden teolla pitkin konserttia.

Sotkun lopputulemana Moody ilmoitti palaavansa vieroitukseen ja Bad Wolves -yhtyeestä tuttu Tommy Vext julkistettiin miehen korvaajaksi orkesterin Euroopan-kiertueen loppuun saakka. Draama ei suinkaan päättynyt tähän, sillä Metal Injection tietää raportoida, että FFDP-kitaristi Jason Hook äityi tylyttämään laulajaansa somesta jo poistetuissa päivityksissä oikein olan takaa. Alla ThePRP:n miehen kommenteista talteen ottamat kuvakaappaukset.

”Onpa vapauttava tunne, kun kivulias, myrkyllinen ja hyödytön syöpäläisriippakivi on leikattu jaloistani”, mies toteaa liittäen viestiinsä vielä varmemmaksi vakuudeksi tukun melkoisen paljon puhuvia hashtageja. Instagramissa mies puolestaan kommentoi Moodystä otettua kuvaa sanoilla: ”Paskajäjä”.

FFDP:n toinen kitaristi Zoltan Bathory on omissa kommenteissaan huomattavasti diplomaattisempi, kuten miehen alta löyyvästä Facebook-päivityksestä käy ilmi.

Lisää luettavaa