Flow pudotti pommin: New Order ja The Last Shadow Puppets saapuvat Suvilahteen!

2.2.2016 10:00

Kiitos Flow! Aamun räntäsateen ja loskavuorten läpi on paljon miellyttävämpi rämpiä kun tietää, mitä on luvassa ensi kesänä. 12.-14.8. järjestettävän Flow’n artistikattaus on juuri täydentynyt parilla erittäin kovalla nimellä, sillä Helsingin Suvilahdessa nähdään synapopkuningas New Order ja Suomeen ensimmäisen kerran saapuva The Last Shadow Puppets.

1980-luvulta asti synapopin suuntaviivoja vetänyt New Order ei tietenkään esittelyjä kaipaa. Kunnioitettu ja rakastettu brittilegenda julkaisi viime vuonna erittäin kovan Music Complete -pitkäsoiton, vaikka takana oli pitkä tauko ja Peter Hookin poistuminen joukosta riitaisasti. Kosketinsoittaja Gillian Gilbert kertoi kuulumisiaan taannoisessa Soundin haastattelussa.

Arctic Monkeys -johtaja Alex Turnerin ja Miles Kanen The Last Shadow Puppets nousi kertaheitolla todella monien suosikkibändiksi vuonna 2008 julkaistulla The Age Of The Understatement -debyytillään. Seuraajaa on saatu odottaa luvattoman kauan, mutta huhtikuun alussa toivottavasti nimensä mukainen Everything You’ve Come To Expect viimeinkin ilmestyy!

Kiinnostava kiinnityksiä ovat myös Holly Herndon, Shackleton sekä Hobitti-tähti Elijah Woodin ja Zach Cowien dj-duo Wooden Wisdom yhdessä britti-dj Fitzin kanssa.

Muutkin uudet Flow-kiinnitykset edustavat dj/tuottaja-kulttuuria: John Talabot, Roman Flügel, The Black Madonna sekä Dj Pierre ja Dj Spank.

Aiemmin vahvistuneita esiintyjiä ensi kesän Flow Festivalille ovat Sia, Jamie xx, M83, Chvrches, Descendents, Four Tet, Hercules & Love Affair, Thee Oh Sees, Ata Kak ja Stormzy.

Flow lupailee lisää paljastuksia vielä kuluvan viikon aikana.

Lisää luettavaa