Folkpopartistilta vaaditaan yli 20 miljoonan dollarin korvauksia – Ed Sheeranin hittiä syytetään plagioinnista

9.6.2016 15:05

Led Zeppelin taistelee parhaillaan oikeudessa Stairway To Heavenin plagiointisyytösten kanssa ja hiljattain Kraftwerk hävisi oman pitkäaikaisen plagiointikeissinsä. Nyt plagiointisyytteen on saanut huimaan suosioon ponnahtanut Ed Sheeran.

Biisinkirjoittajatiimi Martin Harrington ja Thomas Leonard, jotka edustavat HoloSongs-yhtiötä, kirjoittivat Amerikan X Factor -talenttiohjelman voittajalle Amazing-singlen vuonna 2012. The Hollywood Reporterin mukaan Sheeranin väitetään plagioineen kappaletta omassa Photograph-hitissään.

Harringtonia ja Leonardia edustava lakimies Richard Busch sanoo Photographin olevan ”noin 70 prosenttisesti” kopio Matt Cardlelle tehdystä Amazing-kappaleesta.

Syyte koskee Sheeranin lisäksi kappaleen toista kirjoittajaa Johnny McDaidia sekä julkaisijoita ja levy-yhtiö Warneria. Syyttäjät hakevat korvauksia yli 20 miljoonan dollarin edestä.

Busch voitti viime vuonna vastaavan tapauksen, jossa Robin Thicken kappaletta syytettiin Marvin Gaye -plagiaatiksi. Sheeranin edustajat eivät ole vielä kommentoineet syytettä.

Lisää luettavaa