Ghost-nokkamies esiintyi ensimmäistä kertaa julkisesti ilman naamiotaan ruotsalaisessa radio-ohjelmassa

Ghost-nokkamies riisui maskinsa perinteikästä Sommar i P1 -ohjelmaa varten.
19.8.2017 12:46

Tobias Forge, joka varmistui Ghost-yhtyeen mystiseksi johtohahmo Papa Emeritukseksi viimeistään entisten yhtyetovereidensa haastettua tämän taloudellisista ja taiteellisista erimielisyyksistä oikeuteen aiemmin tänä kesänä, teki toissapäivänä ensimmäisen julkisen esiintymisensä ilman maskiaan. Ruotsalaisessa Sommar i P1 -radio-ohjelmassa mukavia rupatellut mies kävi puolentoista tunnin shown aikana läpi paitsi uraansa ja elämäänsä yleisesti, myös muisteli viime vuoden Ghostin kannalta voittoisaa Grammy-iltaa sekä keikkakokemuksiaan Iron Maidenin kaltaisten legendojen kanssa.

Ohjelman esittelyssä miehen vierailusta kerrotaan seuraavaa:

”Tobias Forge kertoo Ghostin matkasta Amerikkaan Grammy-palkintojenjakoon, jossa mies julisti ’painajaisen muuttuneen unelmaksi’. He olivat juuri voittaneet Grammyn vuoden parhaasta hard rock -kappaleesta.”

”He onnistuivat pitämään henkilöllisyytensä salassa soittaessaan suurilla areenoilla ympäri maailmaa, vaikka samalla spekulointi siitä, keitä he oikein oikeasti olivat, velloikin valtoimenaan. Aina tähän saakka. Tobias Forge on mies maskin takana ja hän kertoo ohjelmassa kuinka Ghostista tuli yksi maailman suurimmista rockyhtyeistä ja hänen matkastaan musiikin polveilevilla poluilla. Sydämeenkäyvässä tarinassaan hän puhuu myös rakkaudestaan veljeensä ja siitä, kuinka tärkeä tämä on ollut Tobias Forgelle.”

Voit käydä kuuntelemassa miehen ruotsinkieliset mietteet täältä.

Lisää luettavaa