Guns N’ Rosesin klassisen kokoonpanon paluuta odottaneille kylmää vettä niskaan – taas

1.9.2015 22:50

Classic Rock uutisoi, ettei Gunnareiden kulta-aikojen miehistön paluuta kannata odottaa henkeä pidätellen.

Sinnikkäästi silloin tällöin pinnalle pulpahtavat reunion-huhut voimistuivat jälleen, kun Slash ilmoitti taannoin päässeensä uudelleen väleihin Axl Rosen kanssa. Sen enempää ei tarvittu, ennen kuin fanit alkoivat odottaa wanhan bändin kiertueen julistamista, ja huhumylly määritteli Australian Soundwave-festivaalin rundin aloituspisteeksi.

Soundwave-festarin promoottori AJ Maddah ampuu kuitenkin toiveet alas. ”On ollut kiva elää fanien kanssa hetki tätä fantasiaa, mutta ei meillä ole sellaisia suunnitelmia”, Maddah sanoi Classic Rockin mukaan. ”Sadalta lakimieheltä menisi puoli vuotta, ennen kuin ne kaverit saataisiin edes samaan harjoitustilaan.”

Maddah kuitenkin jatkaa haaveilua Gunnareiden vanhojen fanien kanssa, joten katsotaan nyt vielä.

”Jos jonkun ihmeen kautta se saataisiin onnistumaan, pistän kaiken peliin jotta voisin olla kiertueessa mukana. Se olisi viimeinen tekoni promoottorina – sen jälkeen ei olisi enää mitään mitä tehdä.”

Lisää luettavaa