”Haluan lapselleni samaa voimaa ja energiaa” – fanipariskunta antoi virallisesti pojalleen nimeksi Iron Maiden

16.2.2017 18:22

On faneja, sitten on tosifaneja – ja sitten on sellaisia faneja, jotka antavat lapsilleen nimen suosikkibändiensä mukaan.

ATB Digital uutisoi bolivialaispariskunnan antaneen 1. helmikuuta syntyneelle poikalapselleen nimeksi Iron Maiden. Pojan isä César Durán Alpiria kuvataan brittiheviyhtyeen ”superfaniksi” ja yllätys yllätys ajatus nimestä tulikin häneltä. Pojan koko nimi on Iron Maiden Duran Ruiz, kuten hänen syntymätodistuksestaan ilmenee.

– Eddie the Head [Iron Maidenin ikoninen maskotti] inspiroi minua suuresti. Haluan lapselleni samaa voimaa ja energiaa. Haluan hänen taistelevan sen puolesta, mitä hän haluaa ja olevan ennen kaikkea henkisesti vahva, César kertoo Ruptly TV:n haastattelussa, josta video alla.

Että sillä lailla. Menisiköhän läpi Suomessa? Kieltämättä Iron Maiden Virtanen kuulostaa melko komealta. Tai vaikkapa Black Sabbath Korhonen. Vai menisiköhän kotimainen nimi helpommin läpi, kuten Popeda Heinonen tai Sielun Veljet Laine?

Lisää luettavaa