Halusi elää, mutta ei pelännyt kuolemaa – syöpään kuolleen TNT-laulajan viimeiset vaiheet saavat mietteliääksi

19.9.2019 08:50

Brittilaulaja Tony Mills on kuollut. Mills toimi 1980-luvulla englantilaisen Shy-yhtyeen solistina, ja vuonna 2006 hänet pestattiin norjalaisen TNT:n keulakuvaksi. Lisäksi Mills levytti useita soololevyjä ja osallistui moniin lyhytikäisempiin projekteihin. Kaikkiaan hänen diskografiastaan löytyy yli 30 albumia.

Aiemmin tänä vuonna Millsillä diagnosoitiin pahanlaatuinen haimasyöpä. Hoidoista ei ollut apua, ja 18.9. hän poistui tästä maailmasta. Mills oli 57-vuotias.

Kuolinuutisen jakoi Millsin vaimo Linda Facebookissa. Lindan kirjoittama viesti saakin hiljentymään – mitä ilmeisimmin Tony Mills eli hyvän elämän, ja vaikka hänellä ei ollut mikään kiire tuonpuoleiseen, hän postui keskuudestamme arvokkaasti, pää pystyssä.

”Särkynein sydämin kerron, että rakastava aviomieheni ja paras ystäväni Tony Mills on kuollut. Hänellä todettiin huhtikuussa haimasyöpä, ja hän eli täyttä elämää, kunnes veti viimeisen henkäyksensä sylissäni. Hän halusi elää, mutta ei pelännyt kuolemaa”, Linda Mills kirjoittaa.

”Hänen lähimmäisensä muistavat hänet kauniina sieluna ja omistautuneena aviomiehenä, joka rakasti hiljaista elämää, eläimiä ja moottoripyöriä. Hänellä oli loistava huumorintaju. Viime kesä oli hänen elämänsä onnellisin, ja jokaisen päivän päätteeksi hän totesi: ’Olipa taas yksi upea päivä!’ Hän vietti paljon aikaa työtilassaan korjaten moottoripyöräänsä, jolla hän aikoi ajaa vielä tänä syksynä.”

”Viimeisenä päivänään hän sai kuiskatuksi: ’Olen elänyt hyvän elämän. Todella hyvän elämän. Harmittaa vain se pyörä.'”

Lepää rauhassa, Tony Mills. Elämänasenteessasi olkoon tärkeä opetus meille kaikille.

Lisää luettavaa