”Hänen pitäisi olla yksityisellä psykiatrisella osastolla” – Roger Waters ja Trent Reznor ampuvat kovilla Donald Trumpin suuntaan

16.10.2016 16:32

Kuten aiemmin viikolla raportoimme,  Roger Waters antoi melkoista kyytiä Donald Trumpille viime viikonloppuna järjestettyjen Desert Trip -festivaalien keikallaan. Nyttemin Billboardille keikastaan ja republikaanien presidenttiehdokkaan riepottelustaan jutellut Pink Floyd -legenda kertoo kuitenkin yllättäen sensuroineensa esitystään melkoisen kovalla kädellä etukäteen.

– Noh, hillitsin sitä melkoisesti! Alunperin tarkoitus oli sanoa, että ”Trump on v-alkuinen sana”, mutta tajusin etten halua laskeutua tasolle, jolla ihmiset voisivat ajatella, että ”hei, tuo on jo vähän liikaa” tai ”miksi sinä nyt noin menit tekemään?” Viesti on kuitenkin selvä. Trumpin pitäisi olla mukavalla yksityisellä psykiatrisella osastolla jossakin. Tämä kaveri on täysin sekaisin. Kaikki tietävät sen. Silti hän on jostain syystä ehdolla Yhdysvaltain presidentiksi. Mikäli tämä ei ole osoitus siitä, että elätte hyvin, hyvin sairaassa maassa, niin ei sitten mikään. Mikäli tämä ei herätä teitä, niin…

Tasapuolisuuden nimissä Waters heittää myös muutaman valitun piikin Trumpin vastaehdokkaankin suuntaan.

– Kuten suurin osa muistakaan Yhdysvalloissa, en voi sietää Hillary Clintonia. En kuitenkaan syytä häntä. Hän on järjestelmän tuote. Hän on marionetti, kuten muutkin. Järjestelmä on mielestäni rikki ja kaipaa täydellistä uudistamista.

Samaan aikaan toisaalla, The Daily Beast raportoi Nine Inch Nails -pomo Trent Reznorin kertoneen oman mielipiteensä Trumpista ja tämän ehdokkuudesta.

– Myönnän viihtyneeni republikaanien väittelyiden parissa ja heidän hajoamisprosessiaan seuratessani, Reznor aloittaa. Oli jokseenkin hauskaa katsella kranaatin räjähtävän ja nähdä jokaisen näistä kavereista – ja inhoan heitä kaikkia – joutuvan eliminoiduksi ja nöyryytetyksi. Mutta se lakkasi olemasta hauskaa jo kuukausia sitten. On surullista katsoa keskustelun vajoavan tällaisiin pohjamutiin. On absurdia, että tämä on ylipäätään tapahtumassa.

Reznorkaan ei ole järin haltioissaan Clintonin ehdokkuudesta, mutta myöntää kuitenkin seisovansa tukevasti tämän takana tilanteen ollessa nykyisen kaltainen.

– Koska kyse on näistä kahdesta vaihtoehdosta, ei ole epäilystäkään, ettenkö tukisi Clintonia sataprosenttisesti. Myönnän olleeni enemmän innoissani Berniestä [Sanders] mahdollisten mullistusten ja vallankumouksen kannalta. Tämä voi olla melko itsestäänselvää, mutta samanlaista hurmosta, kuin että ”hei, me voimme todella muuttaa asioita”, joka oli läsnä Obaman kohdalla, ei nyt oikein ole. En ole henkilökohtaisesti yhtä innoissani Clintonista. Tilanne tuntuu liian vakiintuneelta ja luulen, että se ei oikein maistu ihmisille.

Lisää luettavaa