Härregud! Ruotsalaiset Opeth- ja Katatonia -nokkamiehet räppäsivät ja äänittivät piereskelyä yhtyeidensä läpilyöntiä odotellessaan

Kaikkea sitä joutuu tekemään, ennen kuin ura alkaa toden teolla urjeta.
12.10.2016 21:13

Nousu rockbisneksen parrasvaloihin ei tunnetusti ole kovinkaan helppo temppu. Tuon pitkän ja kivikkoisen tien varrella moni tuleva tähti on joutunut (tai päätynyt) tekemään monenmoista joko henkensä pitimiksi, tai vain aikaa tappaakseen läpilyöntiä odotellessa. Erityisesti jälkimmäistä harrastivat 1990-luvun alussa ruotsalaisten metallijyrien, Opethin ja Katatonian nokkamiehet Mikael Åkerfeldt ja Jonas Renkse, jotka muodostivat vapaa-ajallaan muun muassa rap-duon ja vähintäänkin erikoiselta kuulostavan ”pieruprojektin”. Asiasta raportoi ThePRP.

– En ole juurikaan puhunut tästä haastatteluissa, mutta olen tehnyt rap-demoja Katatonian laulaja Jonaksen kanssa, Åkerfeldt paljastaa. Olimme köyhiä, täysin rahattomia ja meillä oli reippaasti luppoaikaa, koska yhtyeemme eivät edenneet minnekään. Teimme siis erilaisia demoja, joista yksi oli räppiä. Olen siis tehnyt joskus räppiä – vieläpä ruotsiksi.

Åkerfeldtin mukaan henkeään ei kuitenkaan kannata pidätellä odotellessa näitä taidepläjäyksiä ilmestyväksi joskus kuultavaan muotoon.

–  Noh, ne ovat paskaa, silkkaa paskaa! Emme ole voineet olla tuolloin kovin vanhoja. Poltimme vain tupakkaa, joimme kahvia ja äänitimme näitä typeriä sivuprojekteja. Meillä oli countrybändi, rap-poppoo… meillä oli jopa yksi bändi, jonka musiikki koostui pelkistä pieruista. Sen nimi oli Heinz, Heinzin papujen mukaan. En ole oikein varma, haluanko näiden juttujen vuotavan nettiin, mutta voisi olla ihan hauskaa istahtaa jonkun suuresti arvostamani henkilön kanssa alas ja sanoa: ”kuunteles tätä!”

Epäilemättä, herra Åkerfeldt, epäilemättä.

Lisää luettavaa