Hovioikeus kumosi Eppu Normaali -kitaristi Pantse Syrjän pahoinpitelytuomion

27.9.2020 19:19

Aiheesta uutisoi muun muassa Yle.

Käräjäoikeus tuomitsi lokakuussa 2018 Syrjän 60 päivän ehdolliseen vankeuteen kahdesta, vuonna 2016 tapahtuneesta entisen puolisonsa pahoinpitelytapauksesta. Lisäksi muusikko velvoittettiin korvaamaan ex-puolisolleen 4000 euroa kivusta ja särystä sekä 7000 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Syrjä kiisti alusta alkaen syyllistyneensä pahoinpitelyyn. Hovioikeuden mukaan asiassa jäi kuitenkin varteenotettava epäily Syrjän syyllisyydestä.

– Koska syyksilukemisen edellyttämällä varmuudella jää näyttämättä, että Mikko Syrjä on menetellyt syyteessä kuvatulla tavalla, syyte on hylättävä, hovioikeuden tuomiossa sanotaan molempien pahoinpitelysyytteiden kohdalla.

Uusina todisteina hovioikeudessa esitettiin muun muassa Syrjän ex-puolison muusikolle lähettämät tekstiviestit. Lisäksi käsittelyssä oli uusia todistajia, joiden joukossa oli myös Syrjän veli, Eppu Normaalin laulaja Martti Syrjä.

Hovioikeuden tuomioon voi vielä pyytää valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Lisää luettavaa