”Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja” – Death Angel -rumpali heräsi 12 päivän koomasta

4.4.2020 17:12

Musiikkikentältä kantautuu vaihteeksi positiivisia uutisia: Death Angel -rumpali Will Carroll on herännyt 12 päivää kestäneestä koomasta. Tehohoitoon joutuneen miehen epäiltiin sairastuneen koronavirukseen, mutta tätä tietoa ei ole vahvistettu.

Death Angel kiersi vastikään Eurooppaa Testamentin ja Exoduksen kanssa. Jälkimmäisestä laulaja Chuck Billy ja Exoduksen kitaristi Gary Holt ovat aiemmin kertoneet sairastuneensa koronavirukseen. Myös Testament-basisti Steve Di Giorgio on Billyn mukaan saanut taudin.

”’Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja'”, Carroll kirjoittaa. ”Ajattelin aloittaa tämän Mark Twain -sitaatilla. Ihan vakavasti puhuen en pysty sanoin kuvailemaan, kuinka tärkeää kaikkien osoittama rakkaus, tuki ja positiivinen energia on ollut minulle. Lähtemättä liian hengellisille tai siirappisille linjoille, uskon teidän pelastaneen minut.”

”Kun olin koomassa 12 päivää, positiivinen energianne pääsi jotenkin läpi luokseni. Tiedän olevani vahvaa tekoa, mutta en noin vahvaa. Lääkärit kertoivat pumpanneensa koomani aikana keuhkoistani reilun kahden kilon kaljasatsin verran nestettä. He luulivat minun olevan mennyttä miestä. On melkoinen fiilis jutella sellaisen tyypin kanssa, joka oli varma, että et selviäisi hengissä. Oli päräyttävää saada viesti idoliltani [Twisted Sister -kitaristi] Jay Jay Frenchiltä. En edes tunne miestä. Ehkä hän oli nähnyt kuvan TS-tatskastani. Se osoittaa miten hieno mies on kyseessä.”

Carroll kertoo keskittyvänsä piakkoin soittokuntonsa parantelemiseen ja tulevan Death Angel -albumin parissa puuhailuun.

”Sitä ennen edessäni on vaativa koitos, jossa totuttelen jälleen kävelemään ja syömään kiinteää ruokaa. Rakastan ja kiitän teitä kaikkia.”

Lisää luettavaa