Idolsista tutun Anni Lahen uusi single on ”suoraan omakohtaisista kokemuksista, mulle tosi vaikeelta aikakaudelta” – kuuntele

19.3.2018 09:58

Teksti: Aki Nuopponen

Viime syksyn uudella Idols-kaudella hurmannut helsinkiläinen Anni Lahe on julkaissut toisen singlensa Maistan sut, joka kuultiin myös Idols-karsinnoissa akustisena versiona.

Anni kertoi Soundille siitä monivuotisesta matkasta, jonka läpi Maistan sut on kulkenut varhaisimmista versioista nyt julkaistuksi studiosovitukseksi

Maistan sut on yks mun ensimmäisiä suomeksi kirjoittamiani biisejä, jonka tein vuonna 2015. Biisin ympärille tehtiin tuotanto, joka ei kuitenkaan ikinä ollut tarpeeksi vahva ja kantava biisin potentiaaliin nähden.

”En kuitenkaan ikinä lakannut soittamasta biisiä keikoilla kitaran kanssa, ja sitä kautta biisi on mun mielestä rakentunut ja kehittynyt ajan kanssa tähän, mikä se on tänä päivänä, akkarikitarasovitukseksi.”

”Mulla on koneella kolmen vuoden ajalta varmaan tuhat eri versiota biisistä, ja nyt yhdessä Joonas Parkkosen ja Samuli Turusen kanssa tehtiin siitä vihdoin mun näköinen sovitus. Rakastan lopputulosta yli kaiken, ja oon tosi ylpee siitä”, Anni hehkuttaa.

Vaikka sävellys on käynyt läpi vuosien evoluution, alleviivaa Anni sen tekstin henkilökohtaisuutta ja merkitystä vielä tänäkin päivänä.

”Ne on ihan suoraan omakohtaisista kokemuksista, mulle tosi vaikeelta aikakaudelta. Uskon, että se on erittäin helposti samastuttava kuulijoille, joilla on kokemuksia vahvan ihmissuhteen päättymisestä. Se on voimabiisi, jolla haluan antaa vertaistukea kaikille samojen asioiden kanssa painiville.”

”Unelmoin biisin esittämistä isoilla festareilla tulevaisuudessa, koska se on iso biisi. Saa nähdä, mitä aika tuo tullessaan”, Anni aprikoi.

Kuuntele kappale Spotifyn avustuksella alta:

Lisää luettavaa