Ilmiön taustapiruilta uusi festari

15.4.2014 11:17

Viime kesänä Turussa viimeistä kertaa järjestetyn Ilmiö-festivaalin työryhmän (kuvassa) uusi vaihtoehtomusiikkitapahtuma H2Ö-festivaali järjestetään Turun Ruissalon vanhalla telakka-alueella 18.−19. heinäkuuta. H2Ö seurailee edeltäjänsä tavoin tuoreimpien alakulttuurien virtauksia.

Vanha telakkamiljöö täyttyy kotimaisen ja ulkomaisen vaihtoehtomusiikin sanansaattajista. Musiikin lisäksi vanhan veistämön pihapiirissä nähdään poikkitaiteellista ohjelmaa, kuten performansseja, installaatioita, työpajoja ja katutaidetta.

H2Ö:n esiintyjärosterista löytyy tällä hetkellä lähemmäs kahdeksankymmentä kotimaista ja kansainvälistä esiintyjää. Ruissalon telakka-alueella esiintyvät muun muassa The New Tigers, Cleaning Women, Accu, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Gommi & Pommi & Sesse-possu, Nightsatan, Tundramatiks, Edd Keene, Goto80, Gong, Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet, Kuusumun Profeetta, Plutonium 74, Risto sekä The Mokners feat. Kauko Röyhkä. Ohjelma täydentyy pitkin kevättä.

Lisää infoa tapahtumasta täällä.

Lisää luettavaa