Finnvoxilla tuhansia levyjä masteroinut Mika Jussila kaihtaa tunnistettavaa soundia, mutta ei mielipiteitä.
Finnvox on lähestulkoon synonyymi suomirockille. Helsingin Pitäjänmäellä vuodesta 1965 seisseen studion uumenissa on tehty levyjä enemmän kuin tässä artikkelissa on merkkejä. Käytävän kultalevyjä notkuvat seinät johtavat lopulta D-Studioon, joka on Mika Jussilan valtakunta.
Siinä missä Finnvox on synonyymi suomalaiselle rockille, Jussilan nimi on masteroinnille. Soittaminen, äänitys ja miksaus ovat helposti ymmärrettävissä, mutta miten maallikolle kertoisi masteroinnin merkityksestä?
– Masteroinnissa lähdetään rakentamaan levykokonaisuutta yksittäisistä miksatuista biiseistä. Kokonaisuutta, jonka läpi kuuntelu on mahdollisimman häiriötön kokemus.
Masterointistudiossa ei enää tehdä tunnistettavaa soundia, vaan kiillotetaan se huippuunsa. Tämä tapahtuu sävykorjauksilla, ekvalisoinnilla ja dynamiikan kanssa pelaamisella. Biisit laitetaan oikeaan järjestykseen, niiden välit määritellään ja tasot säädetään yhtenäisiksi.
– Tämä on viimeinen työvaihe, jossa voi puuttua levyn sisältöön. Tästä eteenpäin se on mekaanista monistamista tai digijulkaisua.
Jussila puhuu levykokonaisuuksista, vaikka formaattien ja kuuntelutottumusten murros on tosiasia. Hän pääsi Finnvoxilla 1984 aloittaessaan elämään suomirockin aallonharjalla vinyylinkaivertajana. Cd:n hiljalleen hiipuva kultakausi toi Jussilan ansiolistaan yli 3700 masterointikrediittiä. Hänestä ei silti tunnu pahalta, vaikka nykynuori kuuntelisi musiikkinsa suoratoistopalvelusta automaattinen crossfade ja shuffle päällä.
– Hyvä että edes kuuntelee! Musiikin kuuntelu on ehdottomasti tärkeämpää kuin formaatin kuuntelu. Kuluttajalle tulee tarjota kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja palvelut. Musiikkialan suurin ongelma on, ettei fokusoida tulevaisuuteen, vaan keskitytään marisemaan, että ennen oli paremmin.
Jussila kertoo aiemmin tutkineensa levyjen masterointeja ja opiskelleensa päivän soundia. Cd-aikakaudella se oli verrattain helppoa – suoratoistopalveluista sitä on vaikea tehdä. Digiaika on myös muuttamassa masterointia jälleen hengittävämpään suuntaan, kun dynamiikaltaan tappiin asti vedetty kappale säröytyy digimyyntiin pakatessa.
– Cd kestää rajusti kompressoitua musaa ja se kuulostaa joskus efektinä tehokkaalta. Digimaailmassa et voita sillä enää mitään. Puupäisemmätkin bändit ovat alkamassa tajuta sen.
Studiobudjettien pienetessä osa muusikoista ja levy-yhtiöistä juoksee halvan perässä. Sitä kilpailua Jussila ei usko voittavansa vaan luottaa siihen että laatu ratkaisee.
– Uskon, että löytyy tarpeeksi ihmisiä, jotka ajattelevat musiikkia taiteena eikä vain bisneksenä.
Laatu syntyy oikeilla työkaluilla. Niistä tärkeimmät ovat Jussilan korvat. Sitten tulee taito muuttaa mahdottomatkin kielikuvat tekniseksi suoritteeksi. Niiden jälkeen rauta.
– Älkää hypettäkö laitteita, sillä ne eivät tee tätä duunia. Tee vaan se mikä on pakko, ja tee se niin vähillä laitteilla kun mahdollista. Laitteen päätyminen signaaliketjuuni on kuukausien prosessi, joka lähtee aina tarpeesta. Pidän positiivisena rutiinina sitä, että tiedän ekasta äänestä mitä teen, millä laitteella ja mitä se laite tekee soundille.
Jussilan studion etukaiuttimina toimivat Genelecit ovat palvelleet vuodesta 1987. Itse asiassa Jussilan studio on suunniteltu niitä varten. Kun huoneessa otettiin käyttöön 5.1-tilaääni, muutkin kaiuttimet tulivat iisalmelaisvalmistajalta.
– Hifi-harrastajat etsivät laitteita, joilla on luonne ja jotka värittävät soundia. Kun teet studiossa töitä ja ratkaisuja äänen suhteen, niin kaiuttimen tulee olla niin neutraali kuin mahdollista. Äänilähde on kuunneltava juuri sellaisena kun se tulee. Genelec on suosittu juuri tästä syystä. Se ei masteroi ääntä.
Mika Jussila masteroi.
Tutustu Geneleciin: www.genelec.com