Iloisia uutisia Michael Monroen ystäville: uusi albumi tiedossa keväällä, mukana tuttuja nimiä!

13.11.2018 10:34

Rock like fuck, kuten Michael Monroella on tapana sanoa. Blabbermouth uutisoi australialaisen Heavy TV:n haastattelun pohjalta, että Michael Monroen sooloyhtyeen seuraava levy One Man Gang tulee julki ensi keväänä. Eikä siinä kaikki, vaan albumilla vierailee parikin merkillepantavaa kaveria.

Ensinnäkin levyn nimikkokappaleella soittaa The Damned -suuruus Captain Sensible. Toiseksi jollain kappaleella on mukana Hanoi Rocksin kokoonpanosta tuttu Nasty Suicide, eli tuotoksella on äänessä ainakin kolme Hanoi-muusikkoa, kun Monroen yhtyeen basistina toimii Sami Yaffa. Hyvä!

Vakioyhtyeen muut jäsenet ovat Rich Jones (kitara), Steve Conte (kitata) ja Karl Rockfist (rummut). Sama kokoonpano oli kasassa jo Monroen edellisellä levyllä Blackout States (2015). Heavy TV:n haastattelussa laulaja hehkuttaa kanssamuusikoitaan estoitta: ”Jos voisin valita ketkä tahansa soittokaverit koko maailmasta – elävät tai kuolleet – valitsisin nämä tyypit. Niin tärkeitä he ovat minulle”, Monroe vakuuttaa. Aika painavia sanoja.

Lisää luettavaa