Ilosaarirock tiedottaa: Jack White saapuu kesällä Joensuuhun

White julkaisee maaliskuussa odotetun kolmannen sooloalbuminsa.
18.1.2018 10:00

Musiikin monitoimimies, muun muassa The White Stripes -yhtyeestä ja soolourastaan tuttu Jack White nähdään heinäkuussa Joensuun Ilosaarirockissa. Festivaalin promoottori Panu Hattunen on kiinnityksestä erityisen innoissaan ja uskoo keikasta tulevan erityisen komea.

– On suuri kunnia saada Jack Whiten kaltainen nero Ilosaarirockiin. Mies on onnistunut luomaan täysin oman musiikillisen maailmansa ja säveltänyt hitollisen kasan maailman parhaimpiin kuuluvia rockbiisejä, Hattunen hehkuttaa.

Hehkutus on ihan aiheellista, onhan kolmannen sooloalbuminsa 23. maaliskuuta julkaiseva White muun muassa ollut Grammy-ehdokkaana hurjat 33 kertaa ja voittanut 12 pystiä, esittänyt tunnussävelmän Bond-elokuvaan Quantum of Solace ja kerännyt sijoituksia maailman parhaimpien kitaristien listauksissa. Lisäksi The White Stripesin kappale Seven Nation Army elää omaa elämäänsä epävirallisena jalkapallo-anthemina – mikä onkin osuvaa, sillä Ilosaarirock-viikonloppuna sattuu olemaan myös jalkapallon MM-kisojen finaali.

– Saas nähdä, kuinka Seven Nation Army uppoaa viikkojen jalkapalloputken marinoimaan yleisöön, nauraa Hattunen.

Whiten lisäksi Joensuun Laulurinteellä 13.–15. heinäkuuta järjestettävän Ilosaarirockin tähän mennessä julkistetut esiintyjät ovat kotimainen metallisuuruus Nightwish, gypsypunk-yhtye Gogol Bordello (USA) sekä rap-artisti Action Bronson (USA). Lisää ohjelmaa julkaistaan jo tammikuun aikana. Festivaalin liput ovat myynnissä Lippu.fin ja Tiketin toimipisteissä sekä festivaalin nettisivuilla.

Lisää luettavaa