In Flames -mieheltä raju tilitys ongelmavyyhdistä

27.8.2015 23:28

Ruotsalaissuuruus In Flamesin 90-luvun alkupuolella perustanut Jesper Strömblad erosi göteborgilaisyhtyeestä vuonna 2010. Erääksi syyksi mainittiin alkoholin liiallinen käyttäminen.

No, onpa siellä taustalla paljon muutakin. The Resistance -yhtyettä nykyään pyörittävä Strömblad kertoo Facebookissa asioista hieman lisää.

– Taistelen parhaillaan vakavaa masennusta ja ahdistusta vastaan. Itse asiassa, olen paininut näiden samojen ongelmien kanssa kohta kaksikymmentä vuotta – ja tiedän, että tulen tappelemaan ”demonejani vastaan” loppuelämäni, mutta minähän taistelen!

– Aikaisemmin olen käyttänyt hoitokeinona muun muassa juomista, mutta nykyään olen onneksi mukana hienossa ohjelmassa, jonka ansiosta toivon löytäväni sen vanhan Jesperin. Teen nyt kaikkeni parantumiseni eteen.

– Soitan kaikesta huolimatta kitaraa joka päivä ja aion myös palata The Resistancen kanssa pelikentälle. Lisäksi työskentelen ensimmäisen sooloalbumini kimpussa. Aktivoitumiseni saattaa ottaa paljonkin aikaa, mutta tulen jossakin vaiheessa takaisin. Lupaan sen.

Lue koko kirjoitus Strömbladin sivulta.

Lisää luettavaa