Insomnium lähtee huhtikuussa muhkealle maailmankiertueelle – Suomeen buukattu vain kaksi keikkaa

20.3.2017 12:28

Insomnium lähtee promotoimaan Winter’s Gate -albumiaan pitkälle maailmankiertueelle, joka vie yhtyeen Saksasta Venäjän ja Skandinavian kautta Kiinaan ja Japaniin saakka. Rundi käsittää toistaiseksi Euroopan ja Aasian maita, mutta eiköhän bändi vielä ennen pitkää Amerikkoihinkin lähde. Katso kiertueaikataulu alempaa.

Yhtye on luonnollisesti tulevasta reissusta innoissaan.

”Hienoa päästä taas itäisille maille soittamaan! Aasiaan mennään jo kolmatta vuotta peräkkäin, ja nyt kiertue käsittää yhteensä kymmenen keikkaa. Suurin osa kaupungeista on ennestään tuttuja, mutta mukana on myös Hong Kong ja Shenzhen, joissa ei aiemmin olla soitettu”, basisti-laulaja Niilo Sevänen kertoo tiedotteessa.

Suomessa yhtye konsertoi kesällä ainoastaan Tuska Open Airissa ja Ilosaarirockissa. Kummallakin keikalla kuullaan Winter’s Gate kokonaisuudessaan. Ilosaaressa bändi esiintyy Joensuun kaupunginorkesterin kanssa, joten lavalla on jopa yli 30 muusikkoa.

Insomnium maailmalla:

21.4. Ragnarök Festival, Saksa
27.4. Moscow, Venäjä
28.4. St. Petersburg, Venäjä
4.5. Göteborg, Ruotsi
5.5. Oslo, Norja
6.5. Karmøygeddon Festival, Norja
8.5. Stockholm, Ruotsi
13.5. Beijing, Kiina
14.5. Shanghai, Kiina
16.5. Shenzhen, Kiina
17.5. Hong Kong, Kiina
19.5. Taipei, Taiwan
20.5. Osaka, Japani
21.5. Tokyo, Japani
25.5. Melbourne, Australia
26.5. Sydney, Australia
27.5. Brisbane, Australia
30.6. Tuska Open Air, Suomi
6.7. Rock Harz Open Air, Saksa
14.7. Ilosaarirock, Suomi
15.7. Gefle Metal Festival, Ruotsi
3.8. Wacken Open Air, Saksa
4.8. VOA Heavy Rock Festival, Portugali
10.8. Leyendas del Rock, Espanja
11.8. Metal on the Hill, Itävalta
12.8. Party San Open Air, Saksa
18.8. Summer Breeze Open Air, Saksa
19.8. More Than Fest, Slovakia

Lisää luettavaa