Izzy Stradlin kertoo oman versionsa siitä, miksi häntä ei nähdä Guns N’ Rosesin reunion-keikoilla

8.9.2016 07:35

Guns N’ Roses on yhdessä taas, mutta Izzy Stradlinia ei näy mukana. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluvan Stradlinin poissaoloa on ihmetelty aina reunionin julkistamisesta alkaen, ja aiheeseen on saatu asianosaisilta vaihtelevia selityksiä.

Axl Rose kommentoi taannoin brasilialaisen tv-kanavan haastattelussa, että Izzyn oma oikkuilu jätti tämän GNR:n uuden tulemisen ulkopuolelle.

”En oikein tiedä, mitä sanoa Izzystä. Kun hänen kanssaan keskustelee yhtenä päivänä, asiat ovat yhdellä tavalla, mutta seuraavana päivänä ne voivatkin olla aivan toisin”, Rose kertoi Blabbermouthin mukaan.

”Enkä halua nyt kritisoida Izzyä. Hänellä vain on nyt oma juttunsa, mikä se sitten ikinä onkaan.”

Stradlin kertoo kuitenkin aiheesta eri version Twitterissä. Hänen mukaansa syy on se kaikkein perinteisin: raha.

”Paskapuhetta. He eivät halunneet jakaa saalista tasan. Siinä se. Seuraava aihe…” Stradlin kirjoitti muutama tunti sitten.

Harmi juttu, ettei yhteistä säveltä löydy, miten asia nyt sitten onkaan. Esimerkiksi Appetite for Destruction olisi paljon köykäisempi levy ilman Izzyn kitarointia, ja hänen mukanaolonsa toisi vähän lisähohtoa tähän uuteenkin tulemiseen. Kaikkea ei voi saada, näemmä.

Lisää luettavaa