Ja seuraava plagiaattisyytös uunista ulos – Tällä kertaa kohteena rap-yhtye Wu-Tang Clanin single

Syytöksiä esittää 60-luvulla operoinut soul-yhtye The Diplomats.
19.3.2018 13:51

Viime aikoina on uutisoitu erityisen paljon plagiointi- ja tekijänoikeusrikkomuksista tai ainakin niistä syytetyksi tulemisista. Syytteitä ovat saaneet muun muassa Iron Maiden, Lana Del Ray, Mark Ronson ja Bruno Mars sekä Roger Waters. Nyt rap-yhtye Wu-Tang Clania syytetään myös biisin varastamisesta.

60-luvulla aktiivisena toiminut soul-yhtye The Diplomats, josta tuli myöhemmin Skull Snaps, syyttää räppärien varastaneen viime vuonna julkaistuunsa People Say -singleensä osia näiden vuonna 1969 julkaistusta kappaleestaan. TMZ-lehden mukaan The Diplomats esittää jättämässään kanteessa Wu-Tang Clanin ja kappaleen tuottaja Mathematicsin kopioineen melodian, sanat sekä rytmin I’ve Got The Kind Of Love -kappaleestaan ilman lupaa.

The Diplomats vaatii, että Wu-Tang Clan lopettaa People Say -biisin esittämisen keikoilla ja haluaa myös rahallisen korvauksen aiheutuneesta haitasta.

Lisää luettavaa