James Hetfield: Metallica on minun sivuprojektini

Metallica-laulaja ei koe tarvetta muille musiikillisille projekteille pääyhtyeensä lisäksi.
17.7.2017 13:22

Metallican James Hetfield kertoo, ettei hänellä ole tarvetta soolomateriaalin työstöön tai muillekaan sivuprojekteille, sillä hän pääsee ilmaisemaan itseään täysin vapaasti nykyisessä yhtyeessään. Classic Rock uutisoi laulaja-kitaristin keskustelleen asiasta radiokanava WRIF:n kanssa ennen Metallican hiljattaista Detroitin-keikkaa.

– Kirjoitan juttuja, jotka tuntuvat hyvältä ja mikäli ne päätyvät Metallican käyttöön, aina parempi, Hetfield toteaa. Toisinaan ne eivät päädy. Toisinaan ne ovat Nothing Else Mattersin tyyppisiä juttuja. Mutta ei, tarvetta moisille [sivuprojekteihin] ei ole, eikä edes aikaakaan.

Metallican So What! -fanilehdelle mies kertoi vuonna 2015 olevansa kuitenkin avoin erilaisille ulkomusiikillisille projekteille.

– Lars ja minä luotsaamme Metallicaa suurimman osan ajasta ja kaksi muuta kaveria ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Olemme kaikki samanarvoisia ja kaikki osallistuvat omilla tavoillaan. Mielestäni Lars ja minä tunnemme olomme kuitenkin oikein mukaviksi ollessamme johtohahmoja. Olemme myös hyvässä tilanteessa, sillä kaikki tietävät, että bändi on tärkeysjärjestyksessä kaiken muun edellä, mutta kaikki ovat samalla myös vapaita tutkailemaan muita juttuja.

– Se ei tarkoita, ettenkö haluaisi kokeilla uusia juttuja, kuten ääninäyttelyä, kirjan kirjoittamista, valokuvaamista, taidetta, autoja, ja vaikka mitä muuta. Haluan niiden antavan minulle jotain, eikä vain ottavan jotakin pois Metallicasta.

Lisää luettavaa