James Hetfield: Metallica voi edelleen hajota minä hetkenä tahansa – ”Tiedämme toistemme herkät paikat, mutta emme paina niitä”

Hetfield sanoo, ettei kukaan heistä halua lopettaa rakastamansa musiikin soittamista. Siksi bändikaverit otetaan huomioon aivan eri tavalla kuin reilut kymmenen vuotta sitten.
23.6.2017 11:19

James Hetfield myöntää Rolling Stone -lehden haastattelussa Metallican olevan edelleen herkässä tilassa, vaikka ilmapiiri ja välit ovatkin parantuneet huimasti sitten Some Kind Of Monster -dokumentissakin kuvatun ajan. Hetfieldin mukaan tänä päivänä keskenäinen kommunikointi on paljon parempaa ja toisille annetaan paremmin tilaa. Ajan mittaan toisten räjähdysherkät pisteet ja aiheet tiedetään, mutta nyt niiden sörkkimistä vältellään – aiemmin niihin taas iskettiin kiinni tarkoituksella.

– Bändi voi yhä hajota kasaan milloin tahansa. Mutta emme halua sitä, sillä tiedämme liikaa, millaista se on. Olemme kasvaneet ja kokeneet asioita yhdessä ja kenties aikuistuneetkin. Tiedän, että tässä bisneksessä on outoa sanoa näin, mutta me välitämme liikaa. Tiedämme toistemme herkät paikat, mutta emme paina niitä. Rakastamme sitä, mitä teemme ja haluamme tehdä sitä jatkossakin, Hetfield kertoo.

Hiljattain ritariristillä muistettu rumpali Lars Ulrich on samoilla linjoilla ja ihmettelee, miten Metallica on pysynyt kaikki nämä vuodet niin isona, että se pystyy yhä tekemään stadionkiertueita. Siihen kun ei moni rockyhtye ole näin pitkällä urallaan pystynyt.

– Guns N’ Roses on ollut iso 30 vuotta, AC/DC kutakuinkin 45 ja me 130. Se on jännä juttu ja joskus sitä havahtuu ajattelemaan, että ”Jumalauta, soitamme stadioneilla. Mitä jos joku saa tietää, ettei meidän pitäisi?”

Metallican käynnissä oleva massiivinen Hardwired-maailmankiertue saapuu Helsingin Hartwall-areenalle toukokuussa 2018, jolloin suomalaisfaneja hemmotellaan kahden keikan verran.

Lisää luettavaa