Jon Anderson esiintyy Yes-yhtyeen kanssa Rock and Roll Hall of Fame -tilaisuudessa – edesmenneen Chris Squiren saappaisiin kovan luokan progebasisti?

9.3.2017 10:24

Progrock-yhtye Yes on yksi tänä vuonna Rock and Roll Hall of Fameen nimitetyistä yhtyeistä. Keskustelua on tässäkin tapauksessa herättänyt, ketkä yhtyeessä vuosien varrella vaikuttaneista lukuisista muusikoista lopulta tämän tunnustuksen saavat. Toinen puheenaihe Hall of Famen kohdalla on myös, millä kokoonpanolla yhtyeet aikovat tilaisuudessa esiintyä.

Perustajajäseniin kuuluva, vuodesta 2008 saakka bändin riveistä pois ollut laulaja  Jon Anderson kertoo Billboard-lehden haastattelussa olevansa mukana esiintyvässä kokoonpanossa. Siitäkin huolimatta, että Anderson jätettiin aikanaan kuin nalli kalliolle eivätkä välit muuhun bändiin ole kenties kaikkein lämpimimmät. Se ei kuitenkaan Andersonin mukaan haittaa.

– Kyse on perheestä ja aina on erimielisyyksiä. Aina ei voi pitää ihmisistä, joita rakastaa. Mutta tällaisten juhlien kohdalla tuollaiset asiat unohtuvat ja sitä painaa yhdessä eteenpäin läpi tapaamisten eikä ongelmia ole. Olemme vain yhdessä ja pidämme hauskaa. Musiikki on parantava voima joka suhteessa, Anderson toteaa.

Anderson nousee Hall of Famen lavalle Brooklynissä 7. huhtikuuta yhdessä nykyisten jäsenten Steve Howen ja Alan Whiten sekä yhtyeessä vaikuttaneiden Rick Wakemanin, Tony Kayen ja Bill Brufordin kanssa. Edesmenneen basisti Chris Squiren puolesta tunnustuksen vastaanottaa tämän leski Scottie. Tunnustuksen ojentavat Rush-yhtyeen Alex Lifeson ja Geddy Lee.

Anderson kertoo Billboardille Leen roolin olevan kenties vielä tätäkin isompi. Andersonin mukaan Lee nousee yhtyeen kanssa lavalle täyttämään Chris Squiren jättämän valtavan aukon, kun bändi soittaa Fragile-albumin (1971) hittibiisin Roundabout. Hall of Fame Säätiön Billboardille lähettämän vastineen mukaan näin ei kuitenkaan ole, vaan Lee on mukana ainoastaan nimittämään bändin ja pitämään puhetta. Nähtäväksi siis jää, tarttuuko Lee tilaisuudessa myös nelikieliseen vai ei.

Rock and Roll Hall of Fame -tunnustuksen saavat tänä vuonna Yesin lisäksi muun muassa Pearl Jam, Electric Light Orchestra ja Journey.

Lisää luettavaa