Jotain hyvää pandemiassakin: Rammstein on palannut äänitysstudioon työstämään uutta musiikkia

15.9.2020 08:38

Kiertueet ovat tunnetusti Rammsteinin toiminnan peruskivi. Saksalaisjätti ei julkaissut 2010-luvulla kuin yhden albumin, mutta keikkoja yhtye on tehnyt tasaiseen tahtiin milloin kokoelman, milloin livejulkaisun tiimoilta. Nyt tämä toimintasuunnitelma on kuitenkin katkolla, kun koronapandemia on pistänyt musiikkimaailman säppiin.

Orkesteri ei kuitenkaan ole jäänyt sängyn pohjalle köllöttämään. Kaikkiin Rammstein-liitännäisiin asioihin erikoistunut Rammstein World -sivusto uutisoi, että bändi on nyt palannut äänitysstudioon. Yhtye on tiettävästi nähty Ranskan Saint-Rémy-de-Provencessa sijaitsevassa La Fabrique -studiossa, jossa kokoonpano taltioi myös viime vuonna ilmestyneen nimikkoalbuminsa. Uutisessa mainitaan lisäksi, että Rammsteinin levytyksissään tavallisesti käyttämät yhteistyökumppanitkin (keitä nämä sitten lienevätkään) ovat ladanneet sosiaaliseen mediaan kuvia Ranskan-reissulta.

Wunderbar, sanoisi saksalainen tähän! Uutinen ei tule täysin yllättäen, sillä ainakin rumpali Christoph Schneider on maininnut yhtyeen aikovan käyttää tauon hyödykseen studiohommissa. Sitten vain odotellaan, tulisiko sieltä single, ep vai vielä isompi kokonaisuus.

Lisää luettavaa