Juhani Merimaa laukoo suorat sanat kotimaisten festivaalien kaljakarsinoista Ylen haastattelussa

28.5.2017 20:21

Ylen kulttuurivieraana vieraillut legendaarinen rockvaikuttaja Juhani Merimaa toteaa Ville Vedenpään haastattelussa kotimaisten festivaalien kaljakarsinoiden erottavan Suomen muusta Euroopasta – mitä negatiivisimmalla tavalla.

Muun muassa Ruisrock- ja Tuska -festivaalien taustalla olevien yritysten osakkaana operoivan Merimaan mielestä alkoholi ei ole niin oleellinen osa festivaaleilla viihtymistä kuin usein ajatellaan ja tätä tukevat myös viinaksien myyntiluvut.

Vaikka suomalaisten juomatottumukset ovatkin muuttuneet, alkoholilainsäädäntö laahaa Merimaan mielestä perässä.

”Suomi on tainnut jäädä Euroopan viimeiseksi maaksi, missä niitä on. Kun menee Viroon, Tanskaan tai muihin EU-maihin, karsinoita ei ole. Ruotsissa asiasta päättää paikallinen viranomainen, mutta Suomessa se on valtakunnallisessa lainsäädännössä.”

Anniskelualueiden suurentumisesta huolimatta ne ovat Merimaan mielestä turhaa holhoamista pelkällä olemassaolollaan.

”Vierastan ajatusta, että suomalainen genetiikka olisi täysin erilainen kuin Tanskassa tai Virossa. Jos alkoholi ylipäätään sallitaan tässä kulttuurissa, niin tiettyjä riskejä pitää ottaa. Jos meillä on kovasti tiukemmat säännöt kuin muilla, se on myös kilpailuhaitta. Se tulee vaikuttamaan matkailuun, turismiin ja festivaalien sijoittumiseen.”

Voit lukea koko haastattelun, jossa Merimaa kommentoi muun muassa festivaalien turvallisuusasioita sekä ottaa kantaa niiden rahalliseen tukemiseen valtion taholta, täältä.

Lisää luettavaa