”Just normaalia toimintaa levy-yhtiön herroilta, ei niihin voi luottaa” – Turmion Kätilöiden uutuusalbumin julkaisu viivästyy

19.2.2017 14:55

Turmion Kätilöiden tulevan Dance Panique -albumin julkaisu viivästyy. Alkuperäinen ilmestyspäivämäärä 10. helmikuuta vaihtui matkan varrella ensin maaliskuun kolmanneksi ja nyt orkesterin tuoreen Facebook-sivuillaan julkaiseman tiedotteen mukaan 17. päiväksi maaliskuuta. Syyt myöhästymiselle riippuvat tiedonannosta päätellen puhtaasti siitä, keneltä asiasta kysytään.

”Levy-yhtiö lupasi levyn kauppoihin jo aiemmin mutta selittelivät kuitenkin tätä uutta myöhästymistä jollain logistisilla syillä. Just normaalia toimintaa levy-yhtiön herroilta, ei niihin voi luottaa”, toteaa MC Raaka Pee, kun taas Osasto-A Recordsin Petja Turunen kertoo vastineessaan tilanteesta seuraavaa: ”Taiteilijoiden kanssa toimiminen on aina tämmöistä. Nyt ne halusivat vielä ympätä levylle yhden kesähitin jonka joku olis säveltänyt unissaan viime yönä. Yritä noille nyt selittää että deadlineja on kunnioitettava tai muuten koko prosessi viivästyy.”

Että näin.

Orkesteri lupailee kuitenkin albumin nimikkobiisin ilmestyvän digisinglenä 3.3. kappaleelle tehdyn, muun muassa Sakari Kuosmasen, Rami Rusisen ja Jari Mannisen tähdittämän musiikkivideon kera.

Lisää luettavaa