Kai muistat vielä Viron popkuningattaren? Iiris palaa hienon ep:n ja Suomen-keikan myötä

1.4.2016 08:00

Muutama vuosi sitten Suomen klubeilla ja festareilla ihastutti värikäs ja persoonallinen virolainen popartisti Iiris, jonka The Magic Gift Box -albumin (2012) Suomen EMI julkaisi. Sen koommin onkin ollut hiljaisempaa – ainakin näillä main – sillä Iiris on viihtynyt viime vuodet Lontoossa taideopintojen parissa.

Mutta nyt Iiris Vesik palaa. Uusi neljän biisin Hope-ep on juuri julkaistu, ja se esittelee kiehtovasti uusiutuneen artistin. Hope soi pariakin pykälää aiempaa haastavampana mutta vähintäänkin yhtä kiehtovana. Julkaisijana toimii latvialainen I Love You Records, jonka rosterista muuten löytyy monta muutakin kiinnostavaa artistia.

Iiris saapuu pitkästä aikaa myös keikalle Suomeen. Hän esiintyy uuden yhtyeensä kanssa Helsingin Bar Loosessa 22.4.

Ep:n nimikappaleen video on Iiriksen itsensä ideoima.

– Tämä video on digitaalinen rakkauskirje eräälle ihmiselle, jota en olisi saanut haluta. Se on videopäiväkirja, jossa paljastan tunteeni. En ikinä lähettänyt kirjettä hänelle, Iiris kertoo videon taustoista.

Koko hieno Hope-ep kannattaa ottaa haltuun vinyylinä tai Spotifyssa:

www.iirismusic.com

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa