Huomasitko sinäkään? David Bowie kätki hehkuvan salaisuuden ★-albuminsa kansiin

Valo herättää mustan tähden eloon.
4.5.2016 10:13

David Bowie osaa yllättää vielä poismenonsa jälkeenkin.

The Vinyl Factory kertoo sivuillaan Reddit-käyttäjästä, joka oli havainnut, että kun -vinyylin kannet asettaa auringonvaloon, eeppinen musta tähti herää eloon, ja näkyviin piirtyy kuva hehkuvasta tähtitaivaasta. Kun valonlähde poistetaan, poistuvat tähdetkin näkyvistä.

Näin. Kuva: The Vinyl Factory

Kysymys kuuluu: olitko huomannut?

Niin tai näin, nyt raportoitu löytö tukee Blackstarin kannet suunnitelleen Jonathan Barnbrookin taannoista huomautusta, jonka mukaan usean ihmisen jakama käsitys hänen luomuksensa yksinkertaisuudesta perustuu väärinymmärrykselle.

Barnbrookin kansitaiteesta havaitun piilokuvan nosti esiin myös FACT Magazine.

Tässä vaiheessa lienee perusteltua todeta Bowien mestaroiman kokonaisuuden alkavan hahmottua pala palalta tarkemmin. Viime kuussa julkaistu, niin ikään Barnbrookin ohjaama I Can’t Give Everything Away -lyriikkavideohan näytti tältä:

Lisää luettavaa