Katsellaanpa seuraavaksi hieman Amorphis-rumpalin toimittamista lähietäisyydeltä – Näin Jan Rechberger pieksee kannujaan Bad Bloodissa

Drumcam-video on kuvattu joulukuussa 2019 Helsingin jäähallissa.
27.5.2020 17:10

Kotimainen metallisuuruus Amorphis kiersi viime vuoden lopulla ympäri Suomea isompia areenoita koluten pysähtyen muun muassa Helsingin vanhalla jäähallilla 7. joulukuuta. Paikalla oli kuvauskalustoineen myös Antti Kangasaho, joka taltioi rumpali Jan ”Snoopy” Rechbergerin toimittamista ihan lähietäisyydeltä. Yllä olevalta drumcam-videolta voit tarkistaa, miten Rechberger paukuttaa menemään Under The Red Cloud -albumin (2015) kappaletta Bad Blood.

Amorphis juhlistaa tänä vuonna kolmekymppisiään soittamalla Tavastia-klubilla kolme bändi eri vuosikymmeniin keskittyvää juhlakeikkaa. Keikkojen oli tarkoitus toteutua jo keväällä, mutta niitä on siirretty koronan vuoksi aina lokakuuhun saakka. Sitä ennen päästään Amorphisin musiikista nauttimaan kuitenkin striimikeikkojen merkeissä jo ensi viikolla eli 3. (jenkkiyleisölle suunnattu keikka) sekä 4. (suomalaiskatsojille suunnattu konsertti) kesäkuuta.

Lisää luettavaa