Kiinnostaisiko kalsarikännit? Tänään olisi hyvää (virtuaalista) seuraa tarjolla

20.12.2013 08:33

Itse kullakin lienee takana jo pikkujoulut jos toisetkin, mutta vielä sitä yhdet jaksaa. Etenkään kun ei tarvitse kotoaan poistua mihinkään.

Tänä iltana vietetään vahvaksi perinteeksi muodostunutta Aknestikin ja yhtyeen keulilta soolouralle siirtyneen Jukka Takalon netti-tv-pikkujoulua. Kyseessä on netin kautta Oulusta käsin lähetettävä suora ja interaktiivinen tv-lähetys, joka on yhdistelmä vapaaehtoista kalsarikännäystä (ruudun molemmin puolin), chattia, livekeikkoja ja muuta häröilyä. Tarkoitus on myös äänittää taustaköörit Takalon Jokainen on vähän homo -kappaleen venäjänkieliseen versioon ja illan isäntään liittyen tapahtuma toimii myös uuden, lyhyistä kupleteista koostuvan Oodi mulkuille -digi-ep:n julkaisujuhlana.

Illalla on pitkät perinteet.

– Laskujeni mukaan ilmeisesti 16. kertaa järjestettävät interaktiiviset nettipikkujoulut alkoivat Aknestik-yhtyeen ja fanien kalsarikännikohtaamisena chatissa viime vuosituhannen puolella, muistelee Aknestik-solisti Jukka Takalo.

Illan aikana lähetyksessä esiintyy neljä oululaisartistia, tällaisella aikataululla:

klo 19 lähetys alkaa
klo 20 Jukka Takalon Maakinen Mysteeri Trio
klo 21 Stache
klo 22 Mushmouthed Talk
klo 23 The Blaster Master
klo 24 ilta jatkuu

Sisään virtuaalisiin pikkujouluihin pääsee pe 20.12. klo 19 alkaen osoitteessa: www.jukkatakalo.fi

Facebook-tapahtuma löytyy täältä

Lisää luettavaa