Mahogany Rush -yhtyeen perustajana tunnettu kanadalainen kitaristitaituri Frank Marino esittää The Metal Voicen tuoreessa haastattelussa oman kantansa nykypäivänä niin kovin yleisiin maksullisiin fanitapaamisiin.Kovin pitkälle miehen puheita ei tarvitse kuunnella, ennen kuin käy enemmän kuin vain selväksi, että miehen pirtaan nämä niin kutsutut meet & greet -sessiot eivät tunnu sopivan sitten alkuunkaan.
”En itse tekisi sitä, mutta olen ymmärtänyt, että monet tuntemistani kavereista myyvät nykyään lippuja artistitapaamisiin, mikä on mielestäni naurettavaa, sillä olen koko ikäni tavannut ihmisiä ennen ja jälkeen keikkojen täysin ilmaiseksi”, mies päivittelee. ”Tapaat ihmisiä — niinhän sitä tehdään, eikös? Soitat keikkasi ja menet tapaamaan ihmisiä kuten kuka tahansa normaali jätkä. Mutta nyt he myyvät sitä. Ennen vanhaan et edes päässyt tapaamaan noita kavereita vaikka olisit maksanut siitä. Niinpä ihmettelenkin, että mikä psykologia tämän jutun takana oikein piilee? Tyypit seisovat narujen takana ja pääsevät kaksi kerrallaan istumaan polvellesi kuin olisit joku joulupukki. Siinä on jotain hämärää — se on outoa. Tällä kertaa käyttämämme agentit jopa ehdottivat sitä minulle. He sanoivat: ’sitten voimme lisätä vielä meet & greet -lippuja’, sun muuta. Ja minä olin ihan, että ’Ei. Oletteko ihan hulluja?’ En tee sitä. Se on todella kornia.’ ’No mutta kaikkihan sitä tekevät. Kaikki tekevät niin.’ ’Niin, mutta minä en.'”
”Joku saattaa antaa faneille vieraspassin, kuten jotkut tekevät — ’Hei, tässä sinulle passi. Tule tapaamaan Frankia bäkkärille’, ja he tulevat moikkaamaan meitä, mutta heidän ei tarvitse maksaa siitä”, Marino jatkaa. ”Se on naurettavaa. Minä tapaan ihmisiä joka tapauksessa — olen aina tehnyt niin ja tulen aina tekemäänkin niin. Kaikki minut tuntevat sanovat samaa. He sanovat, että ’Jep, Frank on luultavasti yksi musiikkimaailman helpoiten lähestyttävistä kavereista.’ Olen sellainen, että mikäli olen avannut show’n, menen sen jälkeen istumaan yleisön sekaan. Olen vain sellainen. Itse asiassa monet muissa bändeissä olivat järkyttyneitä asiasta. Erityisesti festivaaleilla. He kysyivät: ’Miksi ihmeessä menet sinne?’ ja minä vastasin: ’Menen katsomaan bändejä.’ Sitten he sanoivat, että ’Et voi antaa ihmisten nähdä sinua ja luulla, että olet kuin he.’ Niinpä minä olin, että ’Mutta kun minä olen kuin he. Miksi luulet, että et itse olisi?’ Ajattelepa sitä. Et ajattele olevasi samanlainen kuin he. Mielestäni se on huono juttu. Mieti nyt sellaisen kaverin mielenmaailmaa, joka oikeasti ajattelee tuolla tavoin.”