Klamydia terapiamuotona? Profane Omen putsaa pöytää ja jakaa tuotoksiaan kaiken kansan ihmeteltäväksi

9.3.2016 22:04

Lahtelaismetallirykmentti Profane Omen on työstämässä uutta materiaalia. Aivoja tuulettaakseen ja pöytää tyhjentääkseen porukka on äänitellyt Klamydia-covereita omaksi huvikseen.

– Nämä coverit on duunattu kengännauhabudjetilla terapiamielessä. Ideana on, että jokainen jätkistä laulaa yhden biisin, kommentoi kitaristi William Kurki.

Meininki on siis hyvin punk, niin kuin kuuluukin. Ja kengännauhabudjettiin nähden yllättävänkin korkealentoista, monessa suhteessa.

Ei kuulu sulle -kappaleen lisäksi covereiksi ovat valikoituneet Tosi routari, Saksaan ja Pilke silmäkulmassa. Lisää aivojen tuulettelua löydät Profane Omenin Youtube-sivuilta.

Lisää luettavaa