Kommentti: Älä soita lehmänkelloa! Marvin Gayen perikunta on tarkkana

12.3.2015 08:39

Arttu Tolonen kommentoi viime päivinä runsaasti uutistilaa saanutta oikeuden päätöstä, jossa Robin Thicken Blurred Line -hitin katsottiin olevan liian suora kopio Marvin Gayen Got To Give It Up -biisistä.


 

”Näillä kahdella biisillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin epämääräinen fiilis ja aika tyypillinen disco-poljento”

Tekijänoikeuslaki on mielestäni aina ollut kulttuurin kannalta potentiaalisesti kaksiteräinen miekka. Toisaalta se tarjoaa artisteille mahdollisuuden tienata omilla teoksillaan, mutta toisaalta sen saralla vedetään välillä aika idioottimaisesti yli.

Kuten tapauksessa Blurred Lines vs. Got To Give It Up.

Marvin Gayen perikunta haastoi Robin Thicken, Pharrell Williamsin ja T.I:n oikeuteen saadakseen osan kolmikon tekemän hittibiisin voitoista, koska heidän mielestään kolmikko oli kopioinut Got To Give It Upista bassolinjan ja lehmänkellon ”tunnusomaisen funkin”. Todella pätevän oloinen lakitermi tuo viimeinen fraasi…

Kummatkin väitteet ovat roskaa, kuten tämä Joe Bennetin analyysikin selvästi osoittaa.

Kyllä, Robin Thicke on selvästi tyhmä pillereitä popsiva mulkku, joten monien on varmasti vaikea olla tuntematta pientä vahingonilon pirskahdusta kun hän joutuu maksamaan miljoonia Marvin Gayen perikunnalle. Ja ehkä se Pharrellin suunnaton hattu on niin iso, että siitä sietäisi saada rangaistuksen. Onhan se nyt ihan väärin. Ja nyt pääsee veistelemään Happy-aiheisia puujalkojakin.

Mutta silti… Ei tule heti mieleen yhtä tyhmää päätöstä musiikin saralta. Näillä kahdella biisillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin epämääräinen fiilis ja aika tyypillinen disco-poljento. Siinä vaiheessa kun tekijänoikeus taipuu fiiliksen tai grooven omimiseen jonkun säveltäjän nimiin, on aika ajaa koko järjestelmä alas.

Varsinkin kun Gayen hitin kohdalla ”fiilis” ja groove ovat mitä suurimmassa määrin koko työryhmän aikaansaannosta – tuottajasta taustamuusikoihin. Epäilen, ettei perikunta näe asiaa näin.

Gayen perikunnan voittama oikeudenkäynti ei onneksi luo virallista ennakkotapausta eikä muuta Yhdysvaltain tekijänoikeuslainsäädäntöä. Ja se voidaan vielä kumota korkeammissa oikeusasteissa. Itse taivun vahingonilon puolelle vasta jos näin käy, koska on kivaa kun ahneella on paskainen loppu.

”Kapeammaksi käy se ala, jolla taiteilijat voivat toimia”

Mutta sen vaikutus näkyy vielä. Tapauksen todistettua, miten puukorvaisia ja arvaamattomia juryt voivat olla, luulen artistien sopivan herkemmin tekijänoikeustrollien kanssa.

Tämä köyhdyttää sekä tekijöitä että kulttuuria. Mitä epämääräisemmäksi teoskynnyksen ylittyminen tehdään, sitä kapeammaksi käy se ala, jolla taiteilijat voivat toimia.

Jos asiaa haluaa tarkastella erityisen pessimistisesti, on helppo nähdä tämä ja esimerkiksi Paul Simonin taipumus ottaa omiin nimiinsä satoja vuosia vanhoja kansanlauluja tai Tom Pettyn menestyneet klassisen rockin rakennuspalikoiden omimiset (ja oikeuteen menemättä sopimiset) osana hallitsematonta prosessia, joka muistuttaa erehdyttävästi Monsanton toimintaa geenipatenttien saralla.

Jos omistat lehmänkellon, kannattaa varoa miten sitä käytät. Marvin Gayen perikunta on jossain tuolla maailmalla ja sen korvat ovat höröllä.

Teksti: Arttu Tolonen


 

Blurred Lines vs. Got To Give It Up

 

Lisää luettavaa